Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden ulkomaalaisista 39 prosenttia on työttömänä – heidän joukostaan etsitään osaajia työvoimapulasta kärsiviin yrityksiin

"Olennainen kysymys on, miten vaikea tilanne voitaisiin kääntää elinvoimakasvuksi", sanoo jaoston puheenjohtaja Juha Rostedt.

Lahden alueen yrityksissä on ollut pulaa muun muassa metallialan työntekijöistä. Kuva: Janne Laakkonen

Lahden seudulla käynnistetään hanketta, jonka avulla kansainväliset osaajat ja yritysten työvoimatarpeet yritetään saada kohtaamaan.

Monet alueen yritykset kärsivät työvoimapulasta. Taloustutkimuksen viime vuonna tekemä haastattelututkimus kertoi, että työvoiman saatavuutta piti ongelmana 72 prosenttia lisätyövoimaa tarvinneista yrityksistä.

Samaan aikaan ulkomaalaisten työnhakijoiden työttömyysaste on Lahdessa noin 39 prosenttia. Suurimpia kaupunkeja vertailtaessa vain Joensuussa tilanne huonompi kuin Lahdessa.

– Väestönkasvumme perustuu maahanmuutolle lähes täysin. Työnhakijoiden tilanne on aika heikko. Olennainen kysymys on, miten vaikea tilanne voitaisiin kääntää elinvoimakasvuksi, kaupungin elinvoima- ja työllisyysjaoston puheenjohtaja Juha Rostedt (kok.) toteaa.

Yrityspiste palvelutorille

Jaosto päätti maanantain kokouksessaan jättää Lahden seudun vetovoimaisuutta lisäävän TalentHub-hankkeen hankehakemuksen.

Hankkeessa luodaan alueellinen yhteistyömalli ja käytäntöjä, jotka tukevat yritysten rekrytointitarpeita sekä kansainvälisten osaajien jäämistä ja sijoittumista Lahden alueelle.

Voi tulla tilanne, että oleskelulupa loppuu. Juha Rostedt (kok.)

Hanke keskittyy seudulla jo asuviin henkilöihin, mutta heidän lisäkseen yrityksiin pyritään löytämään kansainvälisiä osaajia myös muualta.

– Toiminta integroidaan osaksi olemassa olevaa yrityspistettä, tulee sijoittumaan (Trion) palvelutorille.

Hankkeeseen sisältyy esimerkiksi harjoittelijoiden ohjelma, johon kerätään 5–10 yritystä ja 10–20 osaajaa. Tarkoituksena on myös järjestää tapahtumia yrityksille ja osaajille.

Lisäksi puritään tarjoamaan mahdollisuuksia siihen, että ulkomaalaiset työntekijät voisivat asettua perheineen Lahden seudulle.

– Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapset voivat käydä koulua, vaikka eivät osaisi suomea.

"Löytyy potentiaalia"

Hankkeen avulla ulkomaalaisia myös kannustetaan yrittäjyyteen, joka nykyisin saattaa tyssätä käytännön ongelmiin.

– Voi tulla tilanne, että oleskelulupa loppuu. Silloin ollaan hukattu henkilö, joka on opiskellut täällä. Lähdemme ajamaan sitä, että yliopistosta valmistumisen jälkeen tulisi automaattinen oleskelulupa tietyksi ajaksi.

Päijät-Hämeessä on kirjoilla reilut 7 000 ulkomaiden kansalaista, joista noin 5 400 asuu Lahdessa. Suurimpia ryhmiä ovat virolaiset ja venäläiset.

Rostedtin mukaan ulkomaalaisten joukossa on paljon insinöörejä, lääkäreitä ja muita ammatillisia osaajia.

– Heistä löytyy potentiaalia.

TalentHub-nimi ei ole päijäthämäläinen keksintö, vaan vastaavia hankkeita on käynnistetty muuallakin. Rahoitusta haetaan Varsinais-Suomen elyn kautta.

Hanke on aikataulutettu vuosille 2020–2022. Mukana ovat kunnat, koulutusorganisaatiot, muut julkistoimijat ja yritykset.

Kokonaisbudjetti on 402 000 euroa, mistä Lahden kaupungin osuus on 100 500 euroa.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi