Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Iitin kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina ensihoidon 426 000 euron lisäpommin torppaaminen – PHHYKY:n hallitus käsittelee kuntien lausunnot syyskuussa

Iitissä on tallissa yksi ambulanssi. Kuva: Antti Yrjönen

Hyvinvointiyhtymän jäsenkuntien ensihoidon maksuosuuksien laskelmissa on ollut jopa satojentuhansien eurojen suuruisia virheitä. Jäsenkunnilta perityt maksuosuudet ovat osa yhtymän rahoituspohjaa.

Iitin kunnanhallitus käsittelee tänään maanantaina kokouksessaan esitystä siitä, ettei kunta hyväksy ensihoidon maksuosuuden oikaisua. Kokous alkaa puoli kuudelta.

Päijät-Hämeen kuntien vuosina 2013–2017 maksamat ensihoito­laskut avattiin uuteen tarkasteluun Sysmän ja Hartolan tekemän selvityspyynnön johdosta. Uusien laskelmien mukaan Iitille olisi tulossa 426 000 euron lisämaksu.

"Ei perussopimuksen vaatimusten mukainen"

Iitin kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen toteaa, että ennestään hankalassa taloudellisessa tilanteessa olevalle kunnalle kaikki ylimääräiset laskut ovat ikäviä yllätyksiä.

– Viime vuodet on tullut lisälaskua lisämaksun perään, Lehtinen harmittelee.

Myös Heinola on aikeissa kyseenalaistaa vuosien takaisten maksuosuuksien uudelleen jaon. Sille olisi tulossa noin puolen miljoonan lisämaksu.

Viime vuodet on tullut lisälaskua lisämaksun perään. Iitin kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen

Iitin hallinto- ja talousjohtajan Jarkko Salosen mukaan esitetty laskentatapa kohtelee Iittiä kaltoin. Iitissä on tallipaikka yhdelle ambulanssille.

– Me maksamme auton lähdöistä huomattavasti kalliimpaa hintaa kuin keskuskunnissa.

Salosen mukaan ambulanssin liikkeelle lähtö maksaa joillekin kunnille noin 30 euroa, ja toisille yli sata euroa.

– Kun on oltu yhteisessä ensihoidossa vuodesta 2013 lähtien, niin eihän sitä voi pitää millään tavalla oikeudenmukaisena, Salonen sanoo.

– Kustannusten jako tehdään nollasummapelillä, missä toisilta kunnilta otetaan ja toisille annetaan, Lehtinen sanoo.

Maanantaina Iitin kunnanhallituksen käsittelyssä olevassa esityksessä sanotaan, että kunta yhtyy Sysmän näkemykseen siitä, että nykyiset ensihoidon laskentaperusteet ovat hatarat. Hyvinvointiyhtymän esitystä kustannustenjaon korjauksesta ei kuitenkaan Iitin mukaan voi hyväksyä, koska se ei ole perussopimuksen vaatimusten mukainen.

Asia etenee syyskuussa

Hyvinvointiyhtymä on pyytänyt kuntia antamaan lausunnon asiasta 30. elokuuta mennessä. Hyvinvointiyhtymän hallitus käsittelee kuntien lausunnot syyskuun lopulla talousjohtaja Paula Ryynäsen valmisteleman esityksen pohjalta. Talousjohtaja tekee valmistelutyön yhteistyössä ensihoidon viranhaltijatason kanssa.

PHHYKY:n hallintojohtaja Veli Penttilän mukaan lopullinen päätös maksuosuuksien oikaisusta tehdään kuntien lausuntojen perusteella. Jos kunnat esittävät, että laskelmien perusteissa on virheitä, niin Penttilän mukaan ne arvioidaan ja oikaistaan tarpeen mukaan seuraavalla kierroksella.

– Vaikka kaikki kunnat eivät olisi samaa mieltä, niin joku päätös pitää tehdä. Päätöksen tulee perustua olemassa oleviin valtuuston päätöksiin.

Emma Auvinen
emma.auvinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi