Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Viikonlopun Valtteri Bottas Duathlonissa nähdään tänä vuonna uusina lajeina joukkueduathlon ja lasten miniduathlon

Tänä vuonna Valtteri Bottas Duathlon järjestetään sunnuntaina 18.8. Pajulahdessa. Kuva on viime vuoden kilpailusta. Kuva: Elena Liseytseva

Valtteri Bottas Duathlon kisataan jo kolmannen kerran Nastolassa liikuntakeskus Pajulahdessa sunnuntaina 18. elokuuta.

Tänä vuonna tapahtumassa uutena lajina nähdään paljon toivottu joukkueduathlon. Myös alle 7-vuotiaiden lasten miniduathlon (Mini-VBD) järjestetään ensimmäistä kertaa. Jokainen osallistuva lapsi saa kaulaansa mitalin, luvataan tiedotteessa.

Pääsy tapahtuma-alueelle on ilmaista. Mini-VBD alkaa kello 11.25, perheduathlon kello 12.00 ja joukkue- ja yksilökisa kello 14.00. Kisaa voi tulla seuraamaan reitin varrelle.

Valtteri Bottas itse aikoo astua lähtöviivalle kello 14.

– Lähden parantamaan viime vuoden aikaa (1:24:57). Se on tavoite ja sen eteen on tehty töitä. Tapahtumassa on mahtava tunnelma ja kisaamaan kannattaa lähteä, jos ei yksin, niin joukkueena, kertoo Bottas tiedotteessa.

Tapahtumaan pääsee ilmaisella kuljetuksella Lahdesta. Lehtimäki tilausajot lähtevät Marolankadun turistipysäkiltä torin laidalta kello 10.00, 11.00 ja 12.00. Paluukuljetukset lähtevät vastavuoroisesti Pajulahti-Hallin pihalta klo 15.00, 16.00 ja 17.00. Kyyteihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Oskari Valtonen
oskari.valtonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi