Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahti käsittelee henkilökunnan työmatkaliikkumista – Green Capital -titteli vaikuttaa päätöksiin

Kaupunki tukee tällä hetkellä eniten yksityisautojen pysäköintiä. Arkistokuva Radanpään parkkipaikalta. Kuva: Jonne Heinonen

Lahden kaupunginhallitus käsittelee kaupungin henkilökunnan työmatkaliikkumiseen liittyviä henkilöstöetuja kokouksessaan maanantaina 12. elokuuta. Esityksen mukaan erilaisia liikkumismuotoja pyritään tukemaan aiempaa tasapuolisemmin, selviää kaupungin tiedotteesta.

Henkilöstön pysäköinnin ja pysäköintimaksujen periaatteet linjataan 1. syyskuuta alkaen.

Kaupunki aikoo ottaa käyttöön samalla työsuhdematkalippuedun. Sillä tarkoitetaan työntantajan verotuettua keinoa maksaa henkilöstön bussilippu osittain tai kokonaan.

Henkilöstön käyttöön hankitaan sähköpyöriä. Kaupungin palkitsemisohjeeseen lisätään myös perushuolto polkupyöriin, joita käytetään työmatkoilla.

Eduista linjattu viimeksi 2013

Edelliset esitykset perustuvat vuonna 2018 laadittuun viisaan työmatkaliikkumisen toimenpidesuunnitelmaan.

Tällä hetkellä kaupunki tukee eniten yksityisautojen pysäköintiä. Ympäristökaupunki-tittelin myötä Lahden tavoitteena on kuitenkin edistää käytäntöjä, jotka vähentävät liikennepäästöjä sekä lisäävät hyvinvointia ja terveyttä.

Edellisen kerran henkilöstön työmatkaliikkumisesta on linjattu vuonna 2013. Pysäköintitalojen työnantajalta veloitettavat maksut ovat nousseet kuuden vuoden aikana. Tiedotteessa kerrotaan, että periaatteiden mukaan kaupungin osoittama tukipalkkio eli subventio pysäköinnille alenee, eikä ilmaista henkilökuntapysäköintiä enää tarjota.

Oskari Valtonen
oskari.valtonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi