Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Tuohihattu sen kertoo - Suomen paras sahti tulee Lahdesta

Ari Rämö on nyt tuplamestari. Hän voitti aiemmin myös Lahden sahtimestaruuden. Kuva: Matti Saira

Suomen maistuvimman sahdin tekijä tulee tänä vuonna Lahdesta. Ari Rämö voitti lauantaina Hartolassa järjestetyn sahdinvalmistuksen SM-kilpailun.

Valtakunnallinen mestaruuskilpailu järjestettiin jo 28. kerran. Tämä on ensimmäinen kerta kun voittoa juhlitaan Lahdessa.

Ari Rämö on paitsi sahdinvalmistuksen suomenmestari, myös hallitseva Lahden sahtimestari. Paikallinen mestaruus ratkotaan vuosittain matkustajasatamassa Suuret oluet pienet panimot -tapahtuman yhteydessä.

Juuri tämän kilpailun voittaja edustaa Lahtea SM-kisoissa.

Ari Rämö on valmistanut sahtia vanhalla sukureseptillä jo vuosia. Hän on myös paikallisen perinnejuomayhdistys Sahtilahden aktiiveja.

Sahtilahti on yksi Suomen aktiivisimmista sahtiseuroista. Yhdistys täyttää ensi vuonna 20 vuotta.

Sahdinvalmistuksen SM-kisat järjestää vuosittain Suomen sahtiseura. Ensimmäiset SM-kisat järjestettiin vuonna 1992.

Kello 10.55. lisätty tieto kisan järjestäjätahosta

Kari Anttinen
kari.anttinen@ess.fi
Maistuuko sinulle sahti?
Maistuuko sinulle sahti?
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi