Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Koivujen kellastumiselle on monta syytä – "On hyvin harvinaista, että puu kuolee kuivuuteen"

Koivujen varhainen kellastuminen kertoo useimmiten kuivuudesta. Syynä voi olla myös tuholaiset tai taudit.

Yksittäisten koivujen kellastumiseen on useimmiten syynä kuivuus. Arkistokuva. Kuva: Markus Henttonen

Koivun lehdet ovat paikoin kellastuneet jo heinäkuun puolella Päijät-Hämeessä. Kellastuneiden ja käpristyneiden koivun lehtien putoileminen tuo mieleen syksyn, vaikka kesä on ollut viime aikoina lämpimimmillään.

Suomen luonnonvarakeskuksen tutkija Heikki Nuortevan mukaan koivun varhainen kellastuminen johtuu useimmiten kuivuudesta, mutta kyseessä voi myös olla erilaiset tuholaiset tai koivuja vaivaavat sienitaudit. Nuortevan mukaan tuholaisten ja sienitautien vaikutukset riippuvat olennaisesti säästä.

– 30 vuoden kokemukseni mukaan nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että sateisella säällä kellastuminen johtuu sienitaudeista, kuivalla ja lämpimällä tuholaisista ja kuivuudesta, Nuorteva toteaa.

Kuivumisen kellastamat puut ovat yleensä yksittäisiä puita, kun taas tuholaiset ja taudit kellastavat kokonaisia alueita.

Tänä vuonna erityisen paljon tuholaisia

Nuortevan mukaan tänä vuonna puita on vaivannut erityisen suuri määrä tuholaisia. Tämä johtuu suurilta osin viime kesän kuivuudesta, jolloin tuholaislajit lisääntyivät normaalia enemmän. Samalla viime kesänä kuivuuden vuoksi vaurioita kärsineet puut ovat tänä vuonna heikompia vastustamaan tuholaisia ja tauteja.

Sienitaudit pesiytyvät etenkin puiden kuolleisiin oksiin, jolloin ne voivat estää puun kasvua ja pahimmassa tapauksessa tappaa koko puun. Myös tuholaisten on helpompi käydä kiinni sellaisiin yksilöihin, joiden puolustuskyky on kuivuuden vuoksi matala.

– Jos tällaisia lämpöjaksoja tulee vielä, niin vaarana on laajatkin tuhot. Monet tuholaislajit ovat lämpöjen takia myös levinneet koko ajan pohjoisempiin osiin maata, Nuorteva kertoo.

Kellastunut koivu järven rannalla. Arkistokuva. Kuva: Juha Poutanen

Päijät-Hämeen tilanne tavanomainen

Nuortevan mukaan Suomessa on havaittavissa alueellista kuivumista. Tutkijan mukaan Suomen metsät ovat kuitenkin yleisesti ottaen hyvässä kunnossa, vaikka pohjavedet ovatkin tutkijan mukaan hieman normaalia alempana.

Kuivuustilanne vaihtelee Nuortevan mukaan Suomessa paikallisesti verraten paljon. Joillain alueilla puut kärsivät kuivuudesta, toisilla tilanne on heinäkuulle tavanomainen. Tämä johtuu sään huomattavasta paikallisesta vaihtelusta. Hämeen alueella ei Nuortevan mukaan olla havaittu merkittävää kuivumista, mutta sateisilla alueilla puita voi vaivata sienitaudit, kuten ruskolaikkutauti.

– En sulkisi pois myöskään koivuruostetta sateisilla alueilla, kuten esimerkiksi Salpausselällä, Nuorteva pohtii.

Koivuilla ei ole hätää

Nuortevan mukaan koivuilla ei kuitenkaan ole hätää, vaikka ne kellastuisivatkin. Jotkut koivut saattavat kuumuuden takia jopa pudottaa lehtensä, mutta useimmiten ne silmuavat seuraavana vuonna taas normaalisti. Kuivuneiden koivujen kanssa ei tämän vuoksi kannata hätäillä.

– Koivu voi näyttää kuolleelta, mutta en silti suosittelisi ainakaan heti sitä kaatamaan. On hyvin harvinaista, että täysikasvuinen puu kuolee kuivuuteen, ellei kyseessä ole jonkinlainen kallioalue, Nuorteva selittää.

Istutettuja pihakoivuja ja nuoria puita voi kovilla helteillä kastella, mutta kastelunkin hyöty on rajallista. Koivut voivat haihduttaa vettä satoja litroja päivässä, minkä vuoksi kastelu ei aina auta.

– Voihan niitä yrittää kastella, mutta siinä saa kyllä olla aikamoinen kasteluintoilija sitten, kun ämpäreitä pitää kantaa kymmenittäin, Nuorteva muotoilee.

Veera Sinervo
veera.sinervo@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi