Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hollolalaismieheltä huijattujen rahojen pesijä selvisi ehdollisella

Valepoliiseja auttanut mies päätyi oikean poliisin asiakkaaksi. Kuva: Armi Salonen

Valepoliisit huijasivat keväällä kaksi vuotta sitten seitsemänkymppiseltä hollolalaismieheltä 32 000 euroa ja siirsivät rahat jyväskyläläismiehen tilille pestäviksi eli rikollisen alkuperän häivyttämiseksi.

Vajaan kolmasosan tililleen tulleista rahoista jyväskyläläinen ehti nostaa ja luovuttaa valepoliiseille, loput takavarikoitiin.

Jyväskyläläinen oli syyllistynyt samankaltaiseen tekoon myös Jyväskylässä. Käräjäoikeus tuomitsi hänet kahdesta törkeästä rahanpesusta 11 kuukauden ehdottomaan vankeuteen, sillä hänelle oli tuomittu jo neljä ehdollista vankeutta, joista yksi oli tuomittu rahanpesusta.

Rahanpesijä valitti Itä-Suomen hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen lieventämistä.

Hovioikeus päätti, että rangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, sillä osa aiemmin eri istunnoissa käsitellyistä rikoksista olisi voitu käsitellä yhdellä kertaa. Myöskään rahanpesijän aiempi rikollisuus ei edellyttänyt ehdotonta vankeutta.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi