Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Humalainen mopoilija ja rattijuoppo jäivät kiinni Lahdessa – Asikkalassa poliisin haaviin jäi ruorijuoppo

Humalainen mopoilija jäi kiinni lauantai-iltana Ahtialassa.

Poliisi päätti tarkistaa mopoilijan ajokunnon, mutta tämä ei reagoinut poliisin pysähtymismerkkeihin, vaan lähti ajamaan karkuun. Parin kilometrin seuraamisen jälkeen mopoilija suistui viheralueelle ja kaatui.

Noin 40-vuotias mieskuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Myös huumausainepikatesti oli positiivinen ja miehen hallusta löytyi huumausaineeksi epäiltyä ainetta.

Mies vietiin Lahden pääpoliisiasemalle. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja liikennerikkomuksena.

Pelastusliivejä vain kolmelle

Noin 30-vuotias mies puolestaan kuljetti henkilöautoa päihtyneenä sunnuntaina puolen yön jälkeen Hennalassa. Hänet oli määrätty ajokieltoon aiemmin tänä keväänä.

Mies puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Poliisi otti kuskin kiinni.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi puhallutti myös moottoriveneen kuljettajan Vääksyn kanavalla lauantai-iltapäivällä. Kuski puhalsi vesiliikennejuopumuksen rajan ylittävät lukemat.

Veneessä oli yhteensä viisi henkilöä, mutta pelastusliivejä oli vain kolmelle.

Tapausta tutkitaan vesiliikennejuopumuksena ja vesiliikennerikkomuksena.

Oskari Valtonen
oskari.valtonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi