Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Orimattilan Virenojalla sattui raju kolari perjantai-iltana – useita ihmisiä sairaalaan

Virenojan kolaripaikalla oli paljon pelastushenkilökuntaa. Kuva: Lukijan kuva.

Orimattilassa Lahdentien ja Virenojantien risteyksessä sattui raju kolari perjantai-iltana kello yhdeksän aikaan.

Onnettomuus tapahtui, kun 18-vuotias paikkakunnalla asuva naiskuljettaja törmäsi Lahdentiellä edellä ajaneen henkilöauton perävaunun perään. Naisen auto päätyi katolleen ojaan törmäyksestä.

Autoa kuljettaneen naisen lisäksi kyydissä olleet kaksi matkustajaa loukkaantuivat tilanteessa. Heidät kuljetettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan hoitoon. Törmäyksen kohteena olleen ajoneuvoyhdistelmän kyydissä olleet kaksi henkilöä loukkaantuivat lievästi.

Poliisin mukaan törmäys saattoi johtua naisen käyttämästä huomattavasta ylinopeudesta. Naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lahdentie oli kokonaan suljettu noin puolesta tunnista tuntiin, ja liikenne ohjattiin kiertotielle.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 19.7. klo 22.30 ja 23.15 sekä 20.7. klo 13.35. ja 17.40.

Veera Sinervo
veera.sinervo@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi