Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Ennuste: asuntosijoittajien kiinnostus Lahtea kohtaan kasvaa - nyt vuokranantajille on runsaasta tarjonnasta jopa harmia

Kuva: Suomen Vuokranantajat

Lahdessa on tarjolla runsaasti vuokra-asuntoja, kertovat Suomen Vuokranantajat ja Pellervon taloustutkimuskeskus (PTT).

Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikön Tuomas Viljamaan mukaan Lahden asuntotuotanto on kasvanut oikoradan valmistumisesta saakka. Viime vuosina tarjonnan lisäys on tarkoittanut jopa sitä, että vuokrapyynnit ovat olleet laskusuunnassa.

- Lahden vahvuus ovat matalammat asumiskustannukset, mutta kuitenkin pääkaupunkiseudun työmarkkinoiden läheisyys. Vuokra-asunnoista on Lahdessa tällä hetkellä runsaasti tarjontaa, mikä vaikeuttaa hyvän vuokralaisen löytymistä.

Viljamaa ennustaa, että Lahden tuore asema yliopistokaupunkina ja hieman voimistunut väestönkasvu tekevät kaupungista pitkällä tähtäimellä asuntosijoittajille hyvin kiinnostavan kohteen.

Suomen Vuokranantajat ja PTT ovat julkaisseet vuosittaisen ennusteensa asuntosijoittamisen tulevista tuotoista. Ennusteen pohjalta laaditussa kaupunkirankingissa Lahti on asuntosijoittajien silmissä 11:nneksi kiinnostavin kaupunki. Viime vuodesta Lahti menetti yhden sijan.

Rankingin kärkipaikalle nousi Rovaniemi, joka paransi sijoitustaan neljällä pykälällä. Myös Vantaa, Porvoo ja Rauma ovat ottaneet rankingissa isoja harppauksia.

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö.

Kari Anttinen
kari.anttinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi