Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Makkara maistui ja metallimusiikki soi – Neljättä kertaa järjestetty Sopenkorven metallipiknik sujui rennoissa tunnelmissa

Teurastamon Metal BBQ:n järjestäjä PK Neuvonen huolehti, että lauantaina grillit olivat Sopenkorvessa yhtä tulisia kuin musiikki. Kuva: Ronja Koskinen

Raskaan musiikin ystäviä hemmoteltiin Lahdessa viikonlopun aikana oikein olan takaa. Sen lisäksi, että Lahden torilla raikasi rock-festivaali sekä perjantaina että lauantaina, järjestettiin lauantaina Sopenkorvessa death metal ja black metal -painotteinen Teurastamon Metal BBQ -tapahtuma.

Lauantaina teurastamolla esiintyi kymmenkunta bändiä. Järjestäjän mukaan noin puolet musiikista oli paikallista perua. Kuva: Ronja Koskinen

Teurastamon Metal BBQ sai alkunsa, kun Sopenkorven teurastamon vanhassa konttorirakennuksessa treenannut bändiporukka harmitteli, kuinka lahtelaisella metallimusiikilla ei ole omaa tapahtumaa.

– Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi sanoa senkin, että krapulassa tuijotin takapihalle ja mietin, että olisihan tuolla myös kiva grillata, tapahtuman järjestäjä PK Neuvonen kertoi tapahtuman taustoista.

Idea metallikansan omasta kesätapahtumasta tuli lopulta lihaksi kesällä 2016. Sittemmin tapahtuma on järjestetty joka kesä entisen teurastamon alueella.

Kaiken kaikkiaan Sopenkorven metallipiknikille osallistui silmämääräisesti arvioituna satapäinen joukko. Kuva: Ronja Koskinen

Hiljalleen tapahtuma on myös kasvanut ja nykyään Neuvoselle lähetetään kyselyitä tapahtumaan osallistumisesta paitsi kauempaa kotimaasta, myös muualta Euroopasta.

Nimensä mukaisesti Metal BBQ:ssa lavaksi muuntuneelle lastauslaiturille nousee vuorotellen bändejä ja grilli käy kuumana aina aamun pikkutunneille asti. Tapahtumaan saa saapua omien juomien ja ruokien kera, mutta tapahtumapaikalta on myös mahdollisuus ostaa grillievästä, kuten makkaraa.

Metallimusiikkia ja makkaraa, niistä oli Sopenkorven Metal BBQ tehty. Kuva: Ronja Koskinen

Toista vastaavanlaista tapahtumaa ei ole Lahdessa

Teurastamon Metal BBQ:n yleisö tuntui kuin yhdeltä suurelta kaveriporukalta.

Lahtelaiset Tiina Vaahtera ja Hannu Väänänen osallistuivat Teurastamon Metal BBQ -tapahtumaan jo toistamiseen. Grillieväiksi matkaan tarttui kasvislihapiirakka, eli vihis.

– Kyllähän täällä viihtyy, Väänänen sanoi.

– Mielestäni on todella hyvä, että Lahdessa ylipäätään hyödynnetään tällaisia keskustan lähellä olevia alueita, jotka ovat vähän kuin jättömaita. Maailmalla vastaavaa tehdään todella paljon, Vaahtera kommentoi.

Itsekin lavalle lauantaina Infernon vierailevana kitaristina noussut Mikko Aalto kehui hänkin vuolaasti Teurastamon Metal BBQ:ta.

– Vastaavanlaista tapahtumaa ei Lahdessa ole. Merkityksellisyydestä kertoo sekin, että joku edes viitsii lähteä tällaista järjestämään, Aalto sanoi.

Hänen mukaansa hevin ääressä on hiljaista eikä tapahtumassa haasteta riitaa, vaan ihmiset ovat usein iloisin mielin liikenteessä.

– Kyllä kaikkien lahtelaisten kannattaisi tulla itse kokemaan tämä, Aalto suitsutti.

Teurastamon Metalli BBQ -tapahtumassa oli puistojuhlan tuntua. Kuva: Ronja Koskinen

Tilaa jopa tuhannelle tukanheiluttajalle

Kaikkiaan lauantaina päivällä teurastamon entisen konttorirakennuksen pihamaalle oli kerääntynyt silmämääräisesti arvioituna reilu sata henkilöä. Tilaa tapahtumapaikalla olisi Neuvosen mukaan jopa tuhannelle ihmiselle, mutta liian isoksi tapahtuman ei toivota kuitenkaan kasvavan.

– Lahtelaisen metalliskenen kannalta olisi varmasti hienoa, jos tapahtuma kasvaisi, mutta toisaalta tapahtuman pieni koko pitää yllä sen alkuperäistä tarkoitusperää toimia valtavirran ulkopuolisena, rentona grillaus- ja musiikkitapahtumana, Neuvonen pohti.

Lauantaina päivällä Teurastamon Metal BBQ:n lavalle nousi lahtelainen Northern Genocide. Kuvassa bändin kitaristi Pyry Pohjanpalo. Kuva: Ronja Koskinen
Tukanheilutukselta ei lauantaina vältytty. Kuvassa Northern Genocide -bändin basisti Jussi Pulliainen näyttää miten letti lentää. Kuva: Ronja Koskinen

Neuvosen mukaan lahtelaisessa raskaan musiikin osaamisessa on valtavasti potentiaalia, joka näkyy ja kuuluu erityisesti Sopenkorvessa, jossa sijaitsee lukuisia bändien harjoittelutiloja. Teurastamon Metal BBQ:ssa halutaankin Neuvosen mukaan tuoda esille erityisesti paikallista osaamista.

Lauantaina Sopenkorvessa kuultiin Astral Corpsea, Betelzeusta, Mustan kuun lapsia, Northern Genocidea, Inferiaa, Re-Armedia, God Diseasea, Evil Angelia, Cannibal Accidentia ja Barathrumia.

– Alun perin pääosa esiintyjistä oli paikallisia bändejä. Tänä vuonna mukana on noin puolet paikallisia esiintyjiä ja puolet tulevat muualta, Neuvonen kertoi.

Nina Lappalainen oli lähtenyt viettämään lauantaista kesäpäivää ystäviensä kanssa Lahden Sopenkorpeen. Kuva: Ronja Koskinen

Suuren bändikatraan pääsi katsomaan lauantaina kymmenen euron hintaan. Sisääntuloportilla jokaiselle piirrettiin käteen niin sanottu teurasnumero, jolla myös ihmisten lukumäärää pystyttiin seuraamaan.

Neuvonen muistutti, että Teurastamon Metal BBQ on voittoa tavoittelematon tapahtuma, jota järjestetään rakkaudesta lajiin.

– Tapahtuman päätarkoituksena on tuoda hyvän mielen metallitapahtuma Lahteen, Neuvonen summasi.

Lahtelainen Northern Genocide -bändi julkaisee elokuussa debyyttialbuminsa. Kuvassa yhtyeen basisti Jussi Pulliainen, solisti Tommi Salonen ja rumpali Markku Tuuri. Kuva: Ronja Koskinen
Ruska Paronen
ruska.paronen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi