Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Tavarakeräys Liipolan kerrostalopalossa kärsineille alkoi vilkkaasti – lahjoituksia tarvitaan runsaasti

Jo yhdessä päivässä tuli mukavasti lahjoituksia Luhtikadun asukkaille. Kuva: Antti Yrjönen

Kirpputori Kirkkiksen ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän järjestämä vaate- ja tavarakeräys kerrostalopalossa kärsineille Luhtikatu 3:n asukkaille alkoi perjantaina. Jo ensimmäinen lahjoituspäivä oli vilkas, sillä sen aikana tavaraa tuotiin säkeittäin ja lahjoituksia vastaanottavan kirpputorin varastohuone alkoi täyttyä vauhdilla. Tulevalle viikollekin Kirkkis sopinut kymmenen tavaranhakukeikkaa pakettiautolla.

Valtaosa lahjoituksista on tähän mennessä ollut vaatteita, mutta Kirkkiksen varastoon kasatuista lahjoituspinosta löytyy kaikenlaista: astioita, valaisimia, kenkiä, kirjoja, sänky, ruokapöytä, tv-taso ja liinavaatteita. Yksi ostoskärry on täyttynyt liikuttavasti lasten pehmoleluista ja peleistä.

Jos käyttäisit itse, se sopii lahjoitukseksi

Tavaraa tuli yhdessä päivässä niin paljon, että kaikkea ei ole vielä keretty edes purkaa jätesäkeistä esille. Kaikki ehjät tavarat ja mielellään avaamattomat hygieniatuotteet otetaan vastaan.

– Nyrkkisääntönä voisi pitää, että jos voisit käyttää asiaa vielä itse, se käy hyvin myös lahjoitukseksi. Rikkinäisiä kodinkoneita ei tietenkään kannata tuoda, mutta kaikki käyttökelpoinen tavara on tarpeen, Kirkkiksen myymäläpäällikkö Matti Saira kertoo.

Myymälän henkilökunta käy läpi ja lajittelee kaikki lahjoitetut tavarat, jotta palotalon asukkaiden on helppoa löytää tarvitsemansa asiat ilman lahjoituspinojen loputonta kaivelua.

Lahjoitukset pidetään myös selkeästi erillään myymälän valikoimasta, jotta kukaan ei vahingossa osta tai vie keräykseen tuotua tavaraa.

– Näin tavaroita lahjoittaneet ihmisetkin voivat olla varmoja siitä, että heidän keräykseen tuomansa esineet menevät oikealle taholle, Saira toteaa.

Matti Saira kertoo, että vaikka lahjoituksia on jo paljon, lisää kaivataan, sillä ihmiset ovat menettäneet niin paljon. Kuva: Antti Yrjönen

Lahjoituksia tarvitaan runsaasti

Vaikka lahjoituksia on tullut jo hyvin, lisää tarvitaan. Ensimmäisen keräyspäivän aikana vasta yksi palotalolainen pariskunta on kerennyt käydä hakemassa Kirkkikseltä tavaraa itselleen, mutta monet ihmiset ovat menettäneet lähes kaiken paitsi vaatteet päällään. Luhtikatu 3:n D- ja E-raput ovat asumiskiellossa ja vähintään 30 asuntoa täytyy uusia täysin.

– Ihmisiltä on mennyt kaikki, joten kaikesta on pula. Mikä tahansa kelpaa, oli se sitten kattila tai vaate. Jos jotain tarvittavaa ei löydy lahjoitusten joukosta, palossa kärsineet saavat ottaa tavaraa toki myös Kirkkiksen varastosta, Saira kuvailee.

Erityisen paljon hänen mukaansa kaivattaisiin tavallisia keittiövälineitä kuten kauhoja, kulhoja ja aterimia, sillä niitä tuli ensimmäisenä keräyspäivänä niukemmin kuin muita tuoteryhmiä.

Lahjoitettavat tavarat voi toimittaa suoraan Kirkkiksen Ajokatu 81:ssä sijaitsevaan myymälään tai sopia henkilökunnan kanssa erikseen maksuttomasta noudosta. Saira toivoo, että ihmiset toisivat mahdollisimman paljon tavaraa suoraan myymälään, sillä noutoihin käytettävän pakettiauton käyttöaika on rajallinen.

– Haluan sanoa ison kiitoksen ihmisille, joilla on tällainen halu auttaa, Saira toteaa.

Elina Nissinen
elina.nissinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi