Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Juhannuksen vieton Metsäpellossa keskeyttänyt puukottaja vangittiin

Hätäkeskus sai ilmoituksen puukotuksesta juhannusaattona puolenpäivän jälkeen. Kuva: Juha Peurala

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi maanantaina viisikymppisen lahtelaisen miehen todennäköisin syin tapon yrityksestä epäiltynä.

Miehen epäillään puukottaneen ikäistään lahtelaista miestä Lahden Metsäpellossa juhannusaattona. Hän on poliisikuulusteluissa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin vammat.

Kymmenkunta henkilöä oli piha-alueella viettämässä juhannusta, kun epäillyn ja uhrin kesken oli syntynyt sanaharkkaa. Epäilty löi yllättäen uhria teräaseella. Hän ei ollut tuonut sitä mukanaan.

Uhri sai hengenvaarallisia vammoja. Hänen tilansa on vakaa.

Sekä tekijä että uhri olivat poliisin mukaan vahvasti päihtyneitä. He eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Juhlinta oli jatkunut pitkään.

Teolla oli useita silminnäkijöitä, kaikki aikuisia. Yksi juhlijoista soitti hätäkeskukseen puolenpäivän jälkeen. Tekijä oli jäänyt paikalle. Epäilty ja uhri ovat kertoneet aaton tapahtumista yhteneväisesti.

Esitutkinta valmistunee pian. Syytteen nostamisen määräaika on heinäkuun lopulla.

Epäiltyä ei ole aiemmin tuomittu rikoksista.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi