Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Tietämättömyys ja kirjanpidon kostuminen eivät kelvanneet selitykseksi – talousrikoksista ehdollista

Talousrikokset olivat tapahtuneet vuosina 2013-2016. Kuva: Sami Lettojärvi

Talousrikoksista syytetty maansiirtoyrittäjä vetosi oikeudessa tietämättömyyteen, osaamattomuuteen ja jopa siihen, että muutossa kirjanpitomappeja oli joutunut eri paikkoihin ja kostunut.

Ei auttanut. Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Lahden seudulta kotoisin olevan viisikymppisen miehen törkeästä veropetoksesta, veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Oikeuden mielestä mies ei voinut vedota osaamattomuuteen. Hänen olisi tullut selvittää, mitä yrittäjän ja verovelvollisen velvollisuuksiin kuuluu.

Vastaaja oli ilmoittanut verottajalle firmastaan perusteettomia kuluja ja perusteettomia arvonlisäveroja yhteensä noin 66 000 euroa.

Hän oli nostanut yhtiöstä varoja omaan ja perheensä elämiseen runsaat 21 000 euroa. Varoja ei ollut käsitelty kirjanpidossa palkkana tai osinkona.

Miehen on korvattava aiheuttamansa vahinko verottajalle.

Syyttäjä oli vaatinut miehen määräämistä kolmen vuoden liiketoimintakieltoon. Oikeus hylkäsi vaatimuksen.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi