Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Koulujen päättäjäispäivän ilta toi poliisille kiirettä Lahdessa, vaikka sade hillitsi juhlintaa – jalkautuivat nuorten tapaamispaikoille

Hämeen poliisi on lisännyt resursseja Lahdessa koulujen päättäjäisviikonlopun varalle. Kuva: JOHANNA ERJONSALO

Lahdessa poliisilla oli paljon tehtäviä lauantai-illan aikana. Ne liittyivät sekä koulun päättymistä juhliviin nuoriin että vanhempiinkin juhlijoihin. Etenkin koulun loppumisen juhlinta sai väkeä runsaasti liikkeelle. Hämeen poliisilla riitti tehtäviä sunnuntaina aamuun asti. Yhteensä Hämeen poliisille kirjattiin vuorokaudessa 342 hälytysluontoista tehtävää.

Alkuillasta alkanut sade rauhoitti menoa jonkin verran. Nuoret työllistivät poliisia poikkeuksellisen paljon tavalliseen viikonloppuun verrattuna, mutta suunnilleen saman verran kuin yleensä koulujen päättymispäivänä, poliisi arvioi myöhään lauantai-iltana.

- Olemme vieneet päihtyneitä nuoria kotiinsa ja sosiaalipäivystykseen, kerrottiin Hämeen poliisin tilannekeskuksesta.

Poliisi varautui  kiireiseen yöhön Lahdessa. Poliisin mukaan viime vuonna koulujen päättäjäisviikonloppu sujui poikkeuksellisen rauhallisesti, mutta kesäloman alun viikonloppu on yleensä työntäyteinen.

– Viikonloppuna poliisi jalkautui esimerkiksi nuorten tapaamispaikkoihin, joita on sekä keskustassa että taajamissa. Se tehdään, mikä ehditään, mutta viikonloppuna käytössä on normaalia enemmän resursseja, tilannekeskuksesta kerrottiin.

Valvottavaa riittikin. Keskustan juhlintaa valvomassa ollut poliisipartio tapasi lauantaina illalla Vapaudenkadulla parikymppisen miehen, jonka hallusta löytyi kääntöveitsi ja nyrkkirauta. Poliisi epäilee miestä vaarallisten esineiden hallussapidosta.

Päijät-Hämeen yhteispäivystyskeskuksen Akuutti24:n vastaava sairaanhoitaja Jonna Silenius sanoo, että päättäjäisviikonloppu on tunnetusti päivystyksen yksi kesän kiireisimmistä viikonlopuista ja myös tänä vuonna kiireeseen on varauduttu.

– Erityisesti alaikäiset ruuhkauttavat hoidon, koska alkoholin kanssa on tullut ylilyöntejä. Lisäksi, kun ollaan juhlamielellä liikenteessä, niin siinä voi sattua viattomampiakin haavereita, Silenius sanoo.

Hänen mukaansa olisi tärkeää, että nuoret katsoisivat ystäviensä perään ja uskaltaisivat tukeutua vanhempiinsa, vaikka olisivatkin juopuneita.

– Monesti voi olla niin, että juopunut alaikäinen nuori ei uskalla soittaa vanhemmilleen, vaikka tarvitsisi apua. Lisäksi kaveritkaan eivät välttämättä uskalla soittaa ystävänsä vanhemmille, vaikka tämä olisi huonossa kunnossa, Silenius harmittelee.

Ensihoitaja Juha Halme Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta toivoo tällä Facebook-videolla, että koulun päättymistä juhlivat nuoret pitäisivät huolta itsestään ja ystävistään.

Juttua muokattu 1.6. kello 23.35. Lisätty alkuun poliisin kommentteja illan kulusta. Juttua päivitetty 2.6. kello 9.35 poliisin tehtävien määrällä.

Nina Räty
nina.raty@ess.fi
@
Ruska Paronen
ruska.paronen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi