Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Tähtiliikkeen Satu Jaatinen Asikkalasta riemuitsee vihreiden menestyksestä – läpeensä vihreä itsekin

Kuva: Satu Jaatinen

Asikkalassa Kotikunta-ryhmän varavaltuutettuna oleva Satu Jaatinen lähti eurovaaleihin tähtiliikkeen ehdokkaana.

Hän onnistui keräämään vaaleissa mukavat 420 ääntä, mikä ei kuitenkaan riittänyt koko maan vaalipiirissä lähellekään mepin paikkaa.

Tähtiliikkeen muutkin edustajat jäivät nuolemaan näppejään, koska uusi ryhmä ei onnistunut saamaan yhtäkään ehdokasta läpi.

Jaatisen mukaan vaaleissa häviö kertoo aina siitä, että ei ole onnistuttu puhumaan ihmisten kielellä.

– Kyllähän tämä oli odotettu tulos itselleni ja puolueelle. Ollaan pieni puolue, uusi puolue, ja Paavo (Väyrynen) lähti kesken kaiken. Esimerkiksi itselläni markkinointi Facebookissa ei onnistunut kuin vasta lauantaina.

Lisää korvaa ihmisille

Jaatinen näkee, että vaaleissa ääripuolueet ja vanhat puolueet saivat ääniä, kun tähtiliike on keskustaa.

– Haluaisin uudistaa Eurooppaa kovasti, ettei tulisi ääriliikkeiden kasvua, Jaatinen sanoo.

Ehdokas kertoo myös toivovansa, että Euroopassa ei enää mentäisi "vanhalla linjalla" vaan uudistuttaisiin.

– Toivon, että ihmisiä ja jäsenvaltioita kuunnellaan enemmän. Että lähdetään kestävän kehityksen linjalle ja lisätään läpinäkyvyyttä eikä vain tueta isoja firmoja, isoja maatiloja ja isoja kaupunkeja, vaan aletaan katsoa kokonaisuutta.

"Henkiset arvot materiaalisten rinnalle"

Jaatinen kertoo yllättäen olevansa "todella tyytyväinen" siitä, että vihreät saivat niin paljon uusia paikkoja Euroopassa. Hän kertoo olevansa "niin vihreä kuin vain voi olla" ja lähteneensä juuri sen tähden tähtiliikkeen ehdokkaaksi.

– Mitä meidän todella täytyy muuttaa on systeemi, niin kuin (ruotsalainen ympäristöaktivisti) Greta Thunberg sanoo. Elikkä ettei mennä enää vanhalla tavalla vaan ruvetaan katsomaan sitä, miten voidaan ottaa ihmistä ja luontoa eri tavalla huomioon.

Jaatinen kertoo lukeneensa Paavo Väyrysen 1970- ja 1990-luvulla kirjoittamia kirjoja kestävästä kehityksestä.

– Hän on ollut jo kauan sillä (kestävän kehityksen) linjalla. Se oli yksi asia, mikä puolueessa puhutteli. Myös se puhutteli, että nostetaan hengelliset ja henkiset arvot materiaalisten rinnalle  – niitä ei oikein mikään muu puolue puhunut.

– Täytyy katsoa, jatkuuko liike tulevaisuudessa, Jaatinen lisää.

Vaalien tulospalveluun pääset tästä.

Tuomas Haakana
tuomas.haakana@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi