Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Haja-asutusalueella postilaatikko voi olla poikkeustilanteessa pisimmillään kilometrin päässä – Hollolan Miekkiössä laatikoita siirrettiin talkoovoimin

Lahden seudulla postilaatikoita ryhmitellään tällä hetkellä useassa paikassa, kertoo Postin jakelupäällikkö.

Mika Hätönen, Marko Jauhiainen (taustalla), Pekka Räihä ja Jari Lehtinen nauttivat talkoista, sillä ne kokosivat kyläläiset yhteen. Kuva: Sami Lettojärvi

Miekkiössä Kalliotiellä oli perjantai-iltana jo kuudetta tuntia käynnissä 19 talouden postilaatikonsiirtotalkoot. Paikalla oli kello kuuden aikaan kymmenkunta miestä, mutta hommia teki yleensä muutama kerrallaan muiden ohjeistaessa vieressä. Talkoiden syynä oli laatikoiden uusi ryhmittely.

– Postilta tuli pyyntö, että kaikki laatikot pitää tiivistää, kertoo alueella asuva Seppo Rauti.

Tähän saakka laatikot ovat olleet pienemmissä ryppäissä eri mittaisten välimatkojen päässä toisistaan. Jatkossa ryppäitä on vain yksi, ja niinpä osalla asukkaista postinhakumatka pitenee.

Perussääntö: taajaman ulkopuolella maksimissaan 500 metriä

Yksi kilometri on maksimimatka, joka haja-asutusalueella saa poikkeustapauksissa olla kotoa postilaatikolle. Perustilanteessa haja-asutusalueella postilaatikon pitäisi löytyä 500 metrin säteellä kotiovelta.

Kalliotien talkoissa tämä enimmäkseen toteutuu, sillä laatikoista kauimpana asuvan postinhakumatka kasvaa hieman yli puoleen kilometriin suuntaansa.

Jakelupäällikkö Kati Vanhanen Postista kertoo, että poikkeustapaus tarkoittaa tilannetta, jossa pitkä ajolenkki tehtäisiin yhden asiakkaan takia.

– Postimäärät vähenevät, eikä meidän ole kannattavaa ajaa päivittäin yksittäistä poikkeamaa. Tarkoitus on jakaa posti mahdollisimman tehokkaasti.

Toinen syy ryhmittelyyn tai uudelleensijoitteluun liittyy turvallisuuteen, mikä näkyy Vanhasen mukaan erityisesti maaseudulla. Postilaatikko saattaa olla väärällä puolella tietä, mutkassa tai paikassa, jossa jakeluauto joutuu peruuttamaan.

Lue myös: Kutsu leikkaukseen ei tullut perille, miksi sairaalan kirjeet kulkevat liian hitaasti?
 

Posti on perustellut laatikkojen keskittämistä myös hiilijalanjäljen pienentämisellä, sillä tällä hetkellä jakajan täytyy ajaa kaikki talot läpi ja pysähdellä yksittäisille laatikoille. Selitys ei kuitenkaan vakuuta Kalliotien asukkaita.

– Nyt kun kaikki meistä alkavat ajella mahdollisesti monta kertaa päivässä edestakaisin postia hakemaan, niin päästöthän vain lisääntyvät kokonaisuudessaan, talkoisiin osallistuva Jari Lehtinen pohtii.

Sekään ei toimi, että yksi asukas veisi muidenkin postit eteenpäin. Kaikki eivät halua naapurin näkevän, mitä kirjeitä itselle tulee.

Lahden seudulla ryhmitellään useassa paikassa

Nyt postilaatikoita ryhmitellään ja uudelleensijoitetaan muun muassa Miekkiön ja Luhtikylän alueella, Karistossa ja Renkomäellä. Yhteensä kyse on noin 350 postilaatikosta, joista 500 metrin matka ylittyy Vanhasen mukaan alle kymmenellä asiakkaalla.

– Lahti on pääasiassa ryhmitelty, mutta se on osin jäänyt kesken tai sitä on syytä korjata. Sinänsä se ei ole lahtelaisille uusi asia, Vanhanen sanoo.

Esimerkiksi Karistossa ryhmittely on odottanut alueen keskeneräisyyden takia. Postilaatikoita ryhmitellään ja uudelleensijoitetaan tarpeen ja resurssien mukaan, eli erityisempää aaltoa ei ole meneillään.

– Nämä olisi pitänyt toteuttaa jonkin aikaa sitten, ja tänä keväänä oli hyvä hetki.

75-vuotiaat voivat pitää laatikkonsa

Ryhmittelyyn on myös poikkeuksia: liikuntarajoitteiset ja 75 vuotta täyttäneet voivat pyytää laatikon sijoittamista joka tapauksessa talon lähelle. Kalliotiellä tällaisia tapauksia on kaksi.

Se ei kuitenkaan pelasta muiden postilaatikoita: jos samassa ryppäässä on vaikkapa vanhuksen ja hänen kahden naapurinsa postilaatikot, naapurien laatikot siirrettäisiin joka tapauksessa.

Aimo Ojava ja Pekka Räihä asentavat postilaatikkoa tien yhteiseen lautaan Hannu Alarannan, Marko Jauhiaisen ja Seppo Raudin seuratessa vierestä. Kuva: Sami Lettojärvi

Eikö posti jaettaisi tällöin samalla vaivalla kaikkiin kolmeen laatikkoon?

Vanhasen mukaan kyseessä on kuitenkin henkilökohtainen erikoispalvelu, josta Postilla on tieto. Niinpä jos asukkaat vaihtuvat vanhuksen talossa, postilaatikko siirretään muiden viereen ryhmiteltyyn paikkaan.

Postille tämä on yksinkertaisempaa kuin kaikkien laatikoiden siirtyminen, kun yhden talon asukkaat vaihtuvat.

Keskustelua ennen siirtoja

Vanhanen kertoo, että ennen ryhmittelyä henkilökunta kiertää alueilla ja keskustelee asukkaiden kanssa. Postilta tulevassa kirjeessä on myös puhelinnumero, johon asiasta voi soittaa.

– Voi olla, että esimerkiksi emme tiedä, että suunnitellussa paikassa on aina talvella suuri lumikasa. Joku voi myös haluta toiseen ryppääseen. Toki kaikkia toiveita ei voida toteuttaa, mutta keskustelua käydään.

Jos ensimmäisen postilaatikon siirtokehotuksen jättää huomiotta, asiasta muistutetaan toisella kirjeellä. Jos asiaan ei reagoi silloinkaan, postin jakelu päättyy.

Kalliotien asukkaat ovat valittaneet laatikoiden uudesta ryhmittelystä Postille, mutta tuloksetta.

– Ei sille voi mitään, että kehitys menee eteenpäin tiehoitokunnan puheenjohtaja Hannu Alaranta toteaa.

Kylä yhdistyy talkoissa

Aivan kurjaa kaikki Kalliotiellä ei kuitenkaan ole. Talkoisiin on tuotu makkaraa ja juomia työntekoa helpottamaan.

– Seppo (Rauti) näistä talkoista ensimmäisenä innostui, ja olihan tähän tietenkin lähdettävä mukaan. Mukavaa, kun saatiin kyläläiset yhteen, Alaranta kertoo.

Tienhoitokunnalla on hänen mukaansa poikkeuksellisen hyvä huumorihenki, joka näkyy esimerkiksi evääksi tuotujen makkaroiden kärähdettyä.

– Karsinogeenit piristävät ja maha voi paremmin, miehet naureskelevat.

Kyläläiset saavat myös paljon kaivatun ilmoitustaulun postilaatikkojen yhteyteen.

– Tällaisia kekkereitä pitäisi järjestää useamminkin, mutta maailma on niin kiireinen, Jari Lehtinen huokaa.

Säädökset

Nykyinen määräys vuodelta 2011

Viestintävirasto on määrännyt postilaatikkojen sijoittelusta vuonna 2011.

Taajama-alueella postilaatikolle saa olla enintään 50 metrin matka.

Haja-asutusalueella postilaatikolle saa olla matkaa 500 metriä, poikkeustapauksissa kilometri.

Lähde: traficom.fi
Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Elina Nissinen
elina.nissinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi