Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kalakisoihin toivotaan nykyistä tarkempaa valvontaa – kala pitäisi tappaa heti, mutta osa ei usko sen kärsivän

Keli suosi onkijoita Vääksyn kanavalla, vaikka kala söikin heikosti. Kuva: Sami Kuusivirta

Aurinko porottaa ja ilma väreilee Vääksyn kanavalla. Rannalla istuu rivissä ruskettuneita eläkeläisiä, joilla on retkijakkara, onkivapa ja mato- tai toukkapurkki. Välillä vaihdetaan muutama sana, mutta suurin osa ajasta kuluu hiljaisuudessa. Menossa on Etelä-Suomen vapaa-ajankalastajapiirin avoin onkikilpailu.

– Täällä on oltu aamuyhdeksästä asti, kertoo kilpailun järjestäjä Sauli Rämö.

Ennen kilpailun alkua kerrattiin säännöt. Saadut kalat on tapettava heti eli niitä ei saa vain heittää reppuun kitumaan.

– Tämä on suositus, ja sitä olisi noudatettava. Jokainen kilpailija kuitenkin vastaa itsestään, Rämö sanoo.

Johtuu yleensä tietämättömyydestä

Jotkut kaipaavat harrastuskalastuskisoihin nykyistä tarkempaa valvontaa. Aloite on lähtenyt huolestuneilta kansalaisilta, jotka ovat olleet valvontaeläinlääkäri Kaisa Kotamäen mukaan yhteydessä lääniin asti.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelevä Kotamäki kiertelee kalastuskisoissa ja tarvittaessa neuvoo osallistujia kalan oikeanlaisesta lopettamisesta.

Pieniltä kaloilta on nopeinta taittaa heti niskat nurin. Niska ei aina murru, jolloin kala jää sätkimään ja tukehtumaan kalastajan kassiin.

– Tavallisesti kalan lopettamatta jättäminen johtuu tietämättömyydestä. Ei kukaan yleensä aiheuta eläimille kipua ilkeyttään, Kotamäki sanoo.

Sauli Rämön mukaan nykyasetusta tiukempaa lakia olisi vaikea valvoa. Kuva: Sami Kuusivirta

Joskus harrastuskalastajat kuitenkin suolistavat eläviä kaloja tai ottavat elävältä kalalta silmä syötiksi.

– Suositus on, että kala tainnutetaan napauttamalla ja verestetään heti. Ja sen jälkeen suolistetaan, jolloin kalanlihakin säilyy parempana, sanoo Sysmän eläinlääkintäjohtaja Jarmo Olkkonen.

Tainnutus tehdään napakalla iskulla silmien väliin ja verestys leikkaamalla kurkku auki.

Olkkonen kävi tiistaina valvomassa Sysmän Eläkkeensaajien kalakisaa. Sielläkin oli ohjeistettu, että kalat tulee lopettaa heti, ettei niille aiheudu tarpeetonta tuskaa.

– Muutamien kalastajien kanssa keskusteltiin siitä, kärsiikö kala oikeasti.

Kaikki eivät olleet vakuuttuneita siitä, että kala pitäisi heti pyydystämisen jälkeen tappaa. Olkkosen mukaan aika harva kuitenkaan jättää kalan kitumaan.

Laki voisi muuttaa tulkinnanvaraisen tilanteen

Lopetusasetus ei koske virkistyskalastusta, mutta asiasta ollaan säätämässä lakia, joka saattaa olla tiukempi. Rämön mielestä lakia olisi vaikea valvoa.

– Onkivien lasten voi olla vaikea saada kalan niska poikki, ja kalasta voi myös saada haavoja. Onkijat ja pilkkijät on muutenkin nostettu tässä liian isoon rooliin eikä ammattikalastajista juuri puhuta, hän pohtii.

Yhteistyö eläinlääkäreiden kanssa on sujunut Rämön mukaan hyvin.

Nina Räty
nina.raty@ess.fi
@
Elina Nissinen
elina.nissinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi