Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Epäily: Mukkulan ostoskeskuksen sytyttäjäksi epäilty tuikkasi tuleen myös talon ja auton - kioskin poltto jäi yritykseksi

Omakotitalo Harjunalustantiellä tuhoutui asuinkelvottomaksi. Kuva: Lukijan kuva

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi perjantaina kolmekymppisen lahtelaismiehen epäiltynä tuhotyöstä ja kahdesta vahingonteosta.

Miestä epäillään omakotitalon sytyttämisestä Harjunalustankadulla Lahden Sopenkorvessa 3. toukokuuta.

Vajaat kaksi viikkoa myöhemmin, 15. toukokuuta, Heinlammintiellä paloi auto talon pihassa. Vangittuna olevaa miestä epäillään sen sytyttämisestä. Hänen epäillään yrittäneen sytyttää samana päivänä myös kioskin Heinlammintiellä.

Poliisi epäilee, että auton sytyttäminen liittyy samalla suunnalla tapahtuneeseen pahoinpitelyyn kaksi vuotta sitten. Nyt vangittuna oleva lahtelainen tuomittiin kaksi kuukautta sitten hovioikeudessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Sama mies on epäiltynä myös Mukkulan ostoskeskuksen viime syyskuun lopulla tapahtuneesta palosta. Hän oli ensin kiinniotettuna, mutta vangitsemisen edellytyksiä ei ollut, joten hänet vapautettiin.

Myöhemmin miestä vastaan saatiin uutta näyttöä ja hänet vangittiin lokakuun lopulla.

Toinen teosta epäilty kolmekymppinen lahtelainen mies vangittiin muutama päivä tuhotyön jälkeen.

Tuli tuhosi Mukkulan ostoskeskuksessa noin 600 neliömetriä liiketilaa.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi