Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Orimattilan Virenojalta katosi suosittu uimaranta - "Hirvittävän ikävä juttu, mutta..."

40 vuotta kestänyt maanomistajan ja kaupungin yhteistyö päättyi keskiviikkoaamuna.

Virenojan uimarannan laituri ja pukukopit on nyt purettu. Kuva: Kalle Mäkelä

Vähävetisessä Orimattilan kaupungissa on tänä kesänä yksi uimapaikka vähemmän. Virenojan Lokkilammen rannalta vietiin keskiviikkona pois laiturit ja pukukopit, koska kaupunki ei jatkanut vuokrasopimusta yksityisen maanomistajan kanssa.

Maanomistaja pyysi kaupungilta 5 000 euron vuosivuokraa uimarannan käytöstä. Tästä neuvoteltiin jo vuonna 2014, eikä kaupunki suostunut pyyntöön.

Siitä lähtien vuokrasopimusta ei ole ollut, mutta maanomistaja on antanut käyttää rantaa ilman korvausta. Osapuolet sopivat huhtikuussa, että kaupunki noutaa alueelta pois kaikki rakennelmat ennen uimakauden alkua.

Kaupungin mielestä kohtuullinen vuokra 4,5 kuukauden käytöstä olisi ollut tuhat euroa vuodessa. Verrokkina käytettiin Artjärven kylän yleisurheilukenttää, joka on alaltaan suurempi ja vuokra on 2 000 euroa vuodessa.

Orimattilaan jää vielä kolme uimarantaa, jotka ovat kaupungin maalla. Orimattilassa on myös uimahalli, ja uutta suunnitellaan.

Entinen savenottopaikka on nyt kirkasvetinen lampi. Kuva: Kalle Mäkelä

Savenkaivuun jälkiä

Lokkilampi on yksi lammikoista, jotka syntyivät Virenojalle tiilitehtaan lähistölle saven kaivuun jäljiltä. Tiilitehdas paloi vuonna 1975, jolloin toiminta loppui.

– Lammessa on vettä noin kolme metriä. Siinä on paljon lähteitä ja vesi on tosi kirkasta. Siihen on istutettu kaloja ja rapuja, kertoo maanomistaja Kalle Mäkelä.

Hän katsoo, että 5 000 euron pyyntö on kohtuullinen, koska tällä hinnalla kaupunki saa käyttöönsä koko kolmen hehtaarin lammen.

– Ihmiset käyttävät kuitenkin koko aluetta, hän perustelee syytä siihen miksi pienempi ala ei tullut kyseeseen.

– Alue on ollut vuokrattuna jo 40 vuotta. Ensin oli vuokralla 0,6 hehtaaria hintaan 2 500 euroa. Kuusi vuotta sitten tehtiin uusi sopimus koko kolmen hehtaarin alueesta hintaan 5 000 euroa vuodessa. Sitten kaupunki aloitti säästötalkoot ja irtisanoi vuokrasopimuksen

Tuhansia vilvoittelijoita

Viime kesän helteillä ranta oli todella suosittu. Mäkelä arvelee, että uimareita kävi noin 5 000 kaupungin keskustasta asti. Lähellä asuu paljon lapsiperheitä ja rannassa saattoi olla kerralla 30 pyörää.

Kyläläiset ovat huolehtineet rannan siisteydestä talkoilla viime vuodet.

Kuva: Timo Filpus

Mäkelä ei kuitenkaan halua ottaa vastuuta rannan turvallisuudesta. Virallisena rantana ollessaan vedestä otettiin näytteet useaan kertaan kesän aikana ja sukeltajat tarkistivat pohjan turvallisuuden ennen uimakautta.

– Tämä on hirvittävän ikävä juttu, mutta kaupunki on saanut rannat käyttöönsä jo neljä vuotta ilmaiseksi ja minä olen menettänyt 20 000 euroa.

Mäkelä vakuuttaa, ettei nytkään aio häätää satunnaista uimaria pois rannasta. Hän asuu itse lähistöllä, mutta ei koe rannan käytön aiheuttavan haittaa.

Toimintansa lopettanut tiilitehdas on myös Mäkelän mailla. Se on suosittu air-soft -harrastajien pelipaikka.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi