Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Koirat käänsivät hellanlevyn päälle – neuvokas naapuri pelasti lemmikit ja asunnon tulipalolta Lahdessa

Kuva: Patrick Tamminen

Lahden Riihitarhankadulla sijaitsevassa kerrostalossa sattui vaaratilanne keskiviikkona iltapäivällä, hieman ennen kello kahta. Tulipalon syttyessä asunnon omistaja ei ollut kotona, mutta huoneistossa oli kaksi lemmikkiä. Koirat olivat ilmeisesti hypänneet keittiössä lieden päälle tai sitä vasten, ja saaneet hellanlevyn päälle, joka kuumetessaan oli sytyttänyt lähellä olleita esineitä palamaan.

Naapuri oli kuullut palohälyttimen soivan. Hänellä oli asuntoon vara-avain, jolla hän pääsi sisälle huoneistoon katsomaan mikä on hätänä.

– Naapuri toimi esimerkillisesti ja pelasti todennäköisesti asunnon suuremmalta palolta. Hän väänsi lieden levyn pois päältä, sulki ovet, otti koirat mukaansa poistuessaan asunnosta ja hälytti apua. Savusukeltajien tehtäväksi jäi tuulettaa asunto ja varmistaa, että missään ei pala, ruiskumestari Esa Koskimaa sanoo.

Asunto kärsi lieviä savuvahinkoja, mutta ei ole asumiskelvoton.

Heidi Nikunen
heidi.nikunen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi