Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Valtio myi virastotalon ja varaston Orimattilasta

Orimattilan virastotalo on vaihtanut omistajaa. Kuva: Pirjo Kamppila

Valtion osuus Orimattilan virastotalosta on myyty yksityiselle ostajalle. Myyjä oli Senaatti-kiinteistöt, mutta se ei kerro ostajaa.

Osakkeet olivat tarjolla julkisessa nettihuutokaupassa, jossa lähtöhintana oli 190 000 euroa. Tiloista tehtiin yksi tarjous, joka oli 200 000 euroa.

Kiinteistö sijaitsee osoitteessa Orionaukio 2. Myydyt osakkeet edustavat 73 prosenttia koko kiinteistöyhtiön osakekannasta.

Muita osakkaita ovat Orimattilan kaupunki, Kela ja taksikeskus. Talossa sijaitsee muun muassa kaupunginvaltuuston istuntosali.

Myös museon varasto

Senaatti myi myös 10 000 neliömetrin verran 1980-luvun rakennuksia Orimattilan Niinikosken kylästä. Tiloissa toimii Museoviraston keskusvarasto, jolla on voimassa oleva pitkäaikainen vuokrasopimus tiloista. Kauppahinta oli 1,75 miljoonaa euroa.

Ostaja oli tätä varten perustettu kiinteistöyhtiö Orimattilan UKK-tie 9, jonka taustalla on keskisuomalainen vuokra-asuntoyhtiö Lähiöasunnot.

Lähiökiinteistöt-yhtiöihin kuuluvat yhtiöt AL-Vuokratalot, Avaintalot, Maakunnan Asunnot ja Suomen Lähiöasunnot oy.

Urho Kekkosen arkisto sijaitsee naapurissa, entisessä maatilan päärakennuksessa osoitteessa UKK-tie 8.

Tasavallan Presidentin arkistosäätiö osti rakennuksen peltoineen vuonna 1971. Kekkonen lahjoitti naapurista tontin Museoviraston varastolle.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi