Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Entisen kansanopiston ovet aukeavat kaikelle kansalle Lahdessa - tältä tiloissa näyttää nyt

Historiallisessa rakennuksessa käynnistyy lounastarjoilu.

Tom Vasara ihasteli suojellun aulan holvikaaria talvella 2018. Kuva: Jani Keronen

Vilkkaan sairaalarakennuksen naapurissa Lahdessa komeilee jugend-linna, jonka sisäpuolta harva on päässyt ihailemaan.

Nyt pääsee, sillä entinen kansanopisto avautuu yleisölle vapunaattona. Tuolloin on tarjolla iltaruokailu, vapunpäivänä brunssi ja siitä eteenpäin arkilounas. Tilat ovat aiemmin toimineet kansanopiston ruokalana.

Kahvila-baari on remontoitu entiseen opiston toimistoon. Tiloja yhdistää hulppea holvikaariaula, joka muistuttaa keskiaikaisia kirkkoja.

Lahden kansanopisto myi jättiläisrakennuksensa vuoden 2017 lopussa. Ostaja oli Asikkalan Kanavankulma-yhtiö, joka ennestään pyöritti ravintoloita Vääksyssä ja Kuopion Tahkolla. Kaikkia vetää yrittäjäpariskunta Sari Liljeblom ja Tom Vasara. He ovat myös urakoineet kansanopiston rakennuksen remonttia.

Kansanopisto siirsi toimintansa Sammonkatu 8:aan.

Ravintola on sisustettu entiseen opiskelijaruokalaan. Kuva: Anssi Hietamaa

Aula ja julkisivu suojellut

Entisen kansanopiston aula ja julkisivu ovat suojeltuja, minkä vuoksi ulospäin ei voi levittää laajaa mainoskylttiä. Opiston Kunkku-nimi tulee kuitenkin jossain vaiheessa näkyviin muuallakin kuin takapihan parkkialueella.

Suunnitelmissa on myös viinibaari alakertaan. Henkilökuntaa on nyt palkattu kahdeksan.

Juuri nyt riittää kiirettä kaikille käsille, sillä vapuksi avautuu jälleen Vääksyn kesäravintola Kanavan Kunkku ja uusi Opiston Kunkku.

Toimisto on nyt aulabaari. Kuva: Anssi Hietamaa

Viimeiset opiskelijaviikot

Liljeblom on jo oppinut suunnistamaan moniulokkeisen rakennuksen eri portaissa ja kerroksissa. Kansanopisto toimi alun perin sisäoppilaitoksena, mitä perua talossa on 59 pientä asuntoa. Niissä asuu vielä reilun kuukauden ajan kansanopiston opiskelijoita, minkä jälkeen tilat siirtyvät uuden omistajan käyttöön. Niitä aletaan markkinoimaan niin matkailijoille kuin keikkatyöläisille.

Vain 11:ssä on oma kylpyhuone. Liljeblom arvelee, ettei huoneissa ainakaan heti ruveta tekemään täysremonttia.

– Rahaa on jo kulunut aika paljon.

Hän on erityisen ylpeä opiston juhlasalista, joka on maalattu ja saanut uudet, omin käsin ommellut verhot. Baaria valaisevat vanhanaikaiset kristallikruunut.

Ne ovat kuitenkin uusia, sillä aika ei riittänyt vanhojen valaisimien etsintään, Liljeblom selittää.

– Ja ne olisivat kuitenkin olleet kaikki erilaisia.

Kymmenet pikku huoneet ovat sisäoppilaitoksen peruja. Kuva: Anssi Hietamaa

Historia pitää selvittää

Lahden kaupunginmuseo on ollut huolissaan talon remontista, sillä sille ei ole esitelty töiden etenemistä. Talosta ei ole tehty rakennushistoriallista selvitystä, mikä olisi pitänyt tehdä jo ennen remonttia.

Baarikello tikittää seinässä. Kuva: Anssi Hietamaa

Liljeblom vakuuttaa, että selvitystyö on tilattu ja että sen ulkopuolinen tekijä on selvillä.

Selvittämistä riittää, sillä tiloja on rakennettu kolmessa aallossa. Ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1906 ja viimeisin 1980-luvulla. Tiloja on kaikkiaan 4 700 neliötä.

– Ei ole tullut vastaan yllätyksiä. Tiedettiin, mitä ostettiin.

Töitä hankaloittaa kuitenkin esimerkiksi se, ettei vanhasta rakennuksesta löydy karttaa sähköjohdoista. Lämmityslaskussa näkyi talvella, että vanhat ikkunat ovat hatarat.

Rakennuksen ympäristössä alkaa lähivuosina iso rytinä, sillä pihan matala asuinrakennus on määrä purkaa. Rakennusliike NCC suunnittelee kerrostaloja kansanopiston ja sairaalarakennuksen väliin.

Juhlasali on maalattu ja saanut uudet verhot. Kuva: Anssi Hietamaa
200 hengen auditorio on tunnettu hyvästä akustiikastaan, kertoo Sari Liljeblom. Kuva: Anssi Hietamaa
Viisikerroksisessa rakennuksessa ei ole hissiä, mutta portaita riittää. Kuva: Anssi Hietamaa
Kansanopisto muutti pois talostaan viime kesänä. Kuva: Sami Lettojärvi
Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi