Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Pieni ja sisukas Pääsinniemi-Lauhjoki on Päijät-Hämeen Vuoden kylä

Pääsinniemen kylätaloa voi vuokrata esimerkiksi juhlakäyttöön. Kyläläiset ovat kunnostaneet tilat käytännöllisiksi. Kuva: Henna Pirkonen

Päijät-Hämeen Vuoden kyläksi 2019 on valittu kahden kylän kombo Pääsinniemi-Lauhjoki Heinolasta. Kylä vakuutti valitsijaraadin sinnikkyydellään ja määrätietoisella toiminnallaan kyläläisten, kesäasukkaitten ja lähikylien hyväksi.

Pääsinniemi-Lauhjoki koostuu viidestäkymmenestä vakituisesta taloudesta ja kahdestasadasta kesämökistä.

Kyläläisten ylpeydenaihe on 1930-luvulla rakennettu ja 2010-luvulla täysin peruskorjattu Pääsinniemen kylätalo. Se on kylän monipuolinen palvelukeskus ja kokoontumispaikka. Entisen rukoushuoneen kunnostukseen osallistui iso joukko talkoolaisia.

Valitsijaraadissa arvostettiin Pääsinniemi-Lauhjoen yhteistyötä, palveluita ja aktiivisuutta: "Pieni kylä, joka on ensin ostanut ja remontoinut kylätalon. Sen jälkeen kehittänyt erilaista toimintaa, joka pyörii kyläläisten aktiivisuuden vuoksi. Ovat saaneet kaupungin tuomaan kylään palveluita, esimerkiksi ennakkoäänestyksen ja influenssarokotukset. Satsanneet kylän yhteisöllisyyteen ja turvallisuuteen."

Monipuolista ohjelmaa ja yhdessäoloa on tarjottu muun muassa tikkakisojen, kalapäivän, joululaulujen, pihapäivän ja erilaisten koulutusten merkeissä.

Vuoden Kylä palkitaan maakunnallisessa kyläjuhlassa Kyläkalaasissa. Siellä julkistetaan myös yleisön valitsema Päijät-Hämeen Vuoden kylätapahtuma, jonka äänestys alkaa toukokuussa.

Nina Räty
nina.raty@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi