Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Tiirismaa oli lukioista suosituin, Salpauksessa veti musiikkiteknologian linja – näin oppilaitokset houkuttelivat hakijoita kevään yhteishaussa

Entisen aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa Lahdessa toimiva Tiirismaan lukio kahmi eniten hakijoita kevään yhteishaussa. Kuva: Janne Ranne

Tiirismaan lukio Lahdessa oli Päijät-Hämeen suosituin toisen asteen oppilaitos kevään yhteishaussa.

Päijät-Hämeen lukioiden ja ammatillisen koulutuksen yhteishaun hakutilastot on julkaistu. Yhteishaussa haettiin syksyllä alkavaan koulutukseen. Toisen asteen oppilaitosten lopulliset valintatulokset ja valintoihin vaikuttaneet keskiarvorajat julkaistaan aikaisintaan 13. kesäkuuta.

Kaikkien hakijoiden yhteenlaskettua määrää tarkasteltaessa Tiirismaan lukio nousee hakutoiveissa suosituimmaksi 849 hakemuksella. Ensisijaisia hakutoiveita Tiirismaalle kirjattiin 126, ja mahdollisia aloituspaikkoja on kerrottu olevan 130.

Myös Kannaksen lukio Lahdessa vastaanotti 831 hakemusta, joista ensisijaisia hakutoiveita oli 117 ja ilmoitettuja aloituspaikkoja 195.

Tiirismaan lukion opinto-ohjaajan Riikka Huikurin mukaan lukio on perinteisesti yksi alueen suosituimmista, mutta kevään valtaisa hakijamäärä oli silti iloinen yllätys.

– Hakijamäärät ovat olleet hieman alhaisempia parin viime vuoden aikana, mihin on varmaan vaikuttanut lukion muuttaminen paikasta toiseen ja epävarmuus siitä, millaisessa muodossa lukio jatkuu, Huikuri sanoo.

Tänä vuonna eniten ensisijaisia hakutoiveita keräsi Lahden Lyseon lukio 235 hakemuksella. Toisaalta Lyseolla on myös eniten mahdollisia aloituspaikkoja: 225. Kaikkiaan Lyseon lukioon lähetettiin 788 hakemusta.

Sysmään haki vain 9 oppilasta

Hakijamäärissä tappiolle jäivät Orimattilan Erkko-lukion robomedialinja, jonne haki kaikkiaan 13 henkilöä, vaikka mahdollisia aloituspaikkoja on kerrottu olevan 15. Myös Heinolan lukio vastaanotti 120 aloituspaikasta huolimatta 109 hakemusta.

36 mahdollista aloituspaikkaa tarjoavaan Padasjoen lukioon tuli 28 hakemusta ja Sysmään 9.

Sysmän lukion opinto-ohjaaja Tarja Sohkanen sanoo, että pienen lukion oppilasmäärät heittelevät totutusti vuosittain, mutta opetus tullaan silti järjestämään, vaikka oppilaita olisikin alle 10.

– Viime vuonna meiltä valmistui 20 oppilasta eli kiinnostus vaihtelee. Nyt meiltä haki selkeästi enemmän oppilaita ammatilliseen koulutukseen. Lukio-opetus tullaan silti järjestämään kaikille halukkaille, sillä olemme kuntana sitoutuneet satsaamaan koulutukseen.

Sohkasen mukaan pieni lukio pyrkii turvaamaan monipuolisen kurssivalikoiman yhdistämällä voimavaransa muiden pienten lukioiden kanssa.

– Esimerkiksi saksan kielen opetus järjestetään yhteistyössä Padasjoen lukion kanssa niin, että opettaja vaihtaa koulua kursseittain ja toinen kouluista on mukana tunneilla etäyhteyden välityksellä.

Musiikkiteknologia Salpauksen kestosuosikki

Heinolassa, Lahdessa ja Asikkalassa toimivan koulutuskeskus Salpauksen kymmenen haetuimman alan lista näyttää vuodesta toiseen melko samalta ja seuraa valtakunnallista trendiä, kertoo Salpauksen opinto-ohjaaja Päivi Mäkitalo.

Aloituspaikkoihin suhteutettuna tänä vuonna suosituin linja oli musiikkiteknologia, jonne lähetettiin 61 hakemusta kuutta aloituspaikkaa kohti. Muita suosittuja linjoja olivat talotekniikka, sähkö- ja automaatioala, kasvatus- ja ohjausala, hius- ja kauneudenhoitoala, laboratorioala, autoala, tieto- ja viestintätekniikka, logistiikka ja jalometalliala.

Vähiten hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin oli Salpauksen luonto- ja ympäristöalalla, jonne haki 8 henkilöä, vaikka aloituspaikkoja olisi ollut 20.

Mäkitalon mukaan ammatillisessa koulutuksessa ravintola-ala on laskenut suosiotaan samalla, kun talotekniikka on nostanut omaansa. Mäkitalo arvelee, että osasyynä voi olla se, millaisia ohjelmia televisiossa näytetään.

– Hakukohteisiin vaikutta osaltaan myös, mitä nuoret havaitsevat ympäristöstään. Aikanaan, kun televisio oli täynnä ruokaohjelmia, niin ravintola-alallekin oli enemmän hakijoita. Nyt televisiossa pyörivät mökki- ja remonttiohjelmat ja talotekniikan ala on hakijoiden suosiossa.

Kaikkiaan Salpaukseen haki 1818 henkilöä ja hakemuksia oli 4192. Aloituspaikkoja on Salpauksessa tarjolla 1332.

Viime vuodesta lähtien ammatilliseen koulutukseen on voinut hakea vuoden ympäri jatkuvan haun kautta, mikä on osaltaan laskenut ammatillisen koulutuksen yhteishaun hakijamääriä niin Päijät-Hämeessä kuin valtakunnallisestikin. Viime vuonna Salpauksen oppilaista 25 prosenttia oli aloittanut opintonsa perinteisen yhteishaun kautta ja 75 prosenttia jatkuvan haun kautta.

Korjattu 27.4. klo 10.51: poistettu tieto sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksen paikoista.

Ruska Paronen
ruska.paronen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi