Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Pohjalaismiehelle myöhäinen joululahja – välttyi ylinopeussakolta, koska liikennemerkki oli lumen peitossa

Tienpitäjä vastaa siitä, että liikennemerkit ovat luettavia. Kuva: Vesa Tapiola

Pohjanmaalta kotoisin oleva mies ajoi viime vuoden tapaninpäivänä valtatietä 12 Lahden Nastolassa, kun tolppakamera välähti. Nopeutta oli ollut kuudenkympin alueella 69 kilometriä tunnissa.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskus muisti autoilijaa 170 euron rikesakolla. Mies ei sakkoa maksanut, joten asia päätyi poliisitutkintaan. Poliisi epäili miestä liikennerikkomuksesta.

Mies kiisti syyllistyneensä rikokseen. Hän kertoi erehtyneensä nopeusrajoituksesta, joka ei ollut ollut luettavissa lumen peittämästä liikennemerkistä.

Asia eteni syyttäjälle, jonka käytettävissä oli tolppakameran ottama kuva ylinopeutta ajaneesta autoilijasta. Kuvassa näkyy myös lumisadetta sekä tien pientareelle kasaantunutta lunta.

Syyttäjän mielestä on mahdollista, että vasta satanut lumi on tarttunut liikennemerkkiin ja peittänyt sen.

Vt 12 ei välttämättä ole pohjalaismiehelle tuttu eikä hän siksi ole ollut perillä tien nopeusrajoituksista. Kun tolppakamera on lisäksi sijainnut paikassa, jossa tietä tuntematon ei ole voinut olettaa nopeusrajoituksen olevan yleisrajoitusta alhaisempi, syyttäjä on päättänyt olla syyttämättä miestä.

Syyttäjä toteaa, että teko on rangaistava vain jos ylinopeudella ajaminen on tapahtunut tahallaan tai huolimattomuudesta. Hän tähdentää, että vastuu siitä, että liikennemerkki on luettavissa, ei ole tienkäyttäjällä.

Tienpitäjä vastaa

Aiheesta käytiin viime vuoden lopulla julkista, kipakkaakin keskustelua liikenneturvallisuuskeskuksen johtajan, ylikomisario Dennis Pastersteinin ja Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen kesken.

Poliisin mielestä kuljettajalla on vastuu selvittää, mitä lumen peittämässä liikennemerkissä seisoo. Oikeusoppinut puolestaan korosti tienpitäjän vastuuta.

Sanailu päättyi, kun kaksikko lähetti medialle yhteisen tiedotteen, joka sisällöltään vastaa syyttäjän pohjalaismiehen tapauksessa tekemää ratkaisua.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi