Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kisapuiston stadioniksi selvitetään vielä säästöversiota – "Täytyy katsoa taloudelliset realiteetit kaupungin ja FC Lahden kannalta"

Vajaa vuosi sitten esitellyn suunnitelman mukaan Kisapuiston uusi jalkapallostadion maksaisi 10,4 miljoonaa euroa. Hanke on tarkoitus tuoda kaupunginvaltuuston päätettäväksi viimeistään kesäkuussa.

Kesällä 2018 esitellyn suunnitelman mukaan uuteen pääkatsomoon tulisi runsaat 2100 istumapaikkaa. Kuva: Arkkitehtipalvelu Oy

Lahdessa pyöritellään yhä vaihtoehtoja Kisapuiston uuden jalkapallostadionin toteuttamiseksi. Kaupunki selvittää, voisiko stadionin sittenkin rakentaa suunniteltua 10,4 miljoonan euron kustannusarviota halvemmalla.

– Yritämme katsoa muitakin ratkaisuita riippuen siitä, miten talousyhtälö saadaan kuntoon. 10 miljoonan euron versiosta on tehty laskelmat suhteellisen pitkälle. Jos sitä ei saada toimimaan, pitää tietysti löytää toinen ratkaisu, konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja Aleksi Mäntylä (vihr.) toteaa.

Kisapuistoon on kaavailtu yleisökapasiteetiltaan noin 5 500 hengen stadionia. Rahoittajana olisi kaupunki ja rakennuttajana toimitilayhtiö Spatium.

Talven ja kevään aikana on neuvoteltu mallista, jossa stadionin käytännön toiminnasta vastaisi erillinen operointiyhtiö. Uuden yhtiön perustaisi FC Lahti. Operointiyhtiö maksaisi vuosittain kaupungille vuokraa tilojen käytöstä.

Liiketaloudellista kokonaisuutta yritetään työstää kuntoon. Jaoston pj. Aleksi Mäntylä (vihr.)

– Neuvottelut FC Lahden kanssa ovat edelleen työn alla. Seuraava tapaaminen on perjantaina. Olemme työstämässä asiaa niin, että se saataisiin toukokuun valtuustoon, Mäntylä kertoo.

Kisapuiston pääkatsomoon on suunniteltu lämpimiä tiloja. Nyt selvitetään, voisiko niitä olla vähemmän. Kuva: Arkkitehtipalvelu Oy

"Ratkaisu viimeistään kesäkuussa"

Vaihtoehtoisen stadionsuunnitelman kustannusarvio olisi Etelä-Suomen Sanomien tietojen mukaan noin 7 miljoonaa euroa. Karsinnan kohteena olisivat esimerkiksi yleisötilaisuuksien järjestämiseen sopivat lämmitetyt tilat.

– Voin kuvitella, että FC Lahti haluaisi stadionin niin isona ja hyvänä kuin vain mahdollista. Täytyy katsoa taloudelliset realiteetit kaupungin ja FC Lahden kannalta, että ollaan järkevissä kuvioissa.

Suunnitelma 10,4 miljoonaa euroa maksavasta stadionista esiteltiin vajaa vuosi sitten kesäkuussa. Mäntylä korostaa, että suunnitelmaa ei ole hylätty.

– Liiketaloudellista kokonaisuutta yritetään työstää kuntoon, ja sitten katsotaan, mihin päädytään. Jonkinnäköinen ratkaisu on tarkoitus puristaa viimeistään kesäkuun valtuustoon.

Täyttyvätkö Uefan kriteerit?

FC Lahtea neuvotteluissa edustanut seuran hallituksen jäsen Jussi Lumio ei halua kommentoida asiaa sen keskeneräisyyden vuoksi. Hän toivoo, että neuvottelut saadaan maaliin "mahdollisimman nopeasti ja hyvin".

Neuvotteluita vetänyt kaupunginjohtaja Pekka Timonen on lomamatkalla eikä myöskään halua kommentoida stadionhanketta.

Spatiumin hallituksen puheenjohtaja Marko Varjonen (kok.) on hänkin niukkasanainen.

– Olemme neuvotteluissa hankkeen toteuttajana, mutta emme päätä hankkeesta. Kyse on ollut siitä, miten hanke rahoitetaan.

Runsaalla 10 miljoonalla eurolla Kisapuistoon saataisiin Euroopan jalkapalloliiton Uefan kolmoskategorian stadion, jossa voitaisiin pelata europelejä ja maaotteluita. Katettuja paikkoja olisi noin 3 800 ja kattamattomia (nykyisessä aurinkokatsomossa) 1 700. Stadion valmistuisi aikaisintaan 2021.

Uuden stadionin "karvalakkimalli" ei todennäköisesti Uefan kriteereitä täyttäisi. Yleisöpalvelutilojen puuttuminen heikentäisi mahdollisuuksia saada hankkeelle yksityistä rahoitusta. Europelikriteerit täyttävälle stadionille on ollut tarkoitus hakea rahoitusta myös Uefan HatTrick-rahastosta.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi