Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Nastolan Kumiankoski halutaan kunnostaa taimenelle sopivaksi – vaellusesteen muodostava pato poistuisi

Kukkasjärviä säännöstellään Kumiankoskessa olevalla padolla. Kuva: Lahden ympäristöpalvelut

Lahden Nastolassa aiotaan kunnostaa Iso-Kukkasen ja Salajärven välillä virtaavaa Kumiankoskea. Kukkasjärvien vedenkorkeuden säätely säännöstelypadolla aiotaan lopettaa ja korvata se kiinteällä pohjakynnyksellä, jolla voidaan säilyttää nykyinen vedenkorkeusvaihtelu.

Kumiankoskessa on varsinaista koskea noin 40 metrin matkalla säännöstelypadon alapuolella. Pato muodostaa vaellusesteen vesieliöille. Padon purkaminen mahdollistaa kosken kunnostamisen siten, että lopputuloksena on yli sata metriä taimenen elinympäristöksi soveltuvaa koskea.

Kumiankosken kulttuurihistoriallisesti arvokas myllymiljöö säilyy entisellään, mutta kosken luonnonarvoja saadaan palautettua merkittävästi. Koskesta voi myös muodostua kalastuskohde.

Toimenpiteisiin ryhtyminen edellyttää vesilain mukaisen luvan saamista Etelä-Suomen aluehallintovirastolta. Tarkoituksena on, että kaupunki toimisi luvanhakijana.

Hankkeelle on saatu Hämeen ely-keskukselta 70 000 euron avustus, joka kattaa puolet kustannuksista. Omarahoitusosuus koostuu Lahden kaupungin työpanoksesta sekä kaupungin pienjärvien hoitoon osoitetuista määrärahoista tai yhteistyökumppaneiden rahoituksesta.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi