Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Pääsiäisen kaahareita hämmästeltiin Lahden Renkomäessä

Liikenne: Maanantain paluuliikenne näytti sujuvan hyvin.

Honkasen perheen matka Lieksasta Lahteen oli sujunut hyvin, eikä kaahareita ollut tullut vastaan. Oona, Toni, Pyry ja Soile Honkanen jatkoivat Renkomäestä tauon jälkeen kotiin Espooseen. Kuva: Sami Kuusivirta

Pääsiäisen aikaan kiinni jääneet, hurjia nopeuksia ajaneet kaaharit puhuttivat myös pääsiäisliikenteen taukopaikalla Lahden Renkomäessä.

– En ole itse nähnyt kaahareita, mutta kyllä tuollainen ajeleminen hirvittää, totesi Reijo Aaltonen, joka oli pysähtynyt Renkomäen ABC:n parkkipaikalle juttelemaan tuttujensa kanssa.

Paikkakuntalaisena hän ei ollut itse tällä kertaa ajanut pitkää matkaa, vaan oli tullut paikalle tuomaan tavaraa sylissä viihtyneen lapsenlapsensa Molla Salmisen, 2, serkulle.

Reijo Aaltonen oli pysähtynyt lapsenlapsensa Molla Salminen sylissään juttelemaan tuttujen kanssa Renkomäen ABC:lle. Kuva: Sami Kuusivirta

Poliiseja liikkeellä

Lieksasta asti ajomatkan oli jo aamulla aloittanut Honkasen perhe. ABC:lla oli tarkoitus pitää vain lyhyt tauko ennen kotimatkaa Espooseen.

– Lähdimme liikkeelle puoli kymmeneltä. Jonkin verran oli teillä välillä jonoa, mutta ei mitään kovaa ruuhkaa, kertoi Soile Honkanen iltapäivällä puoli neljän aikaan.

– Kaahareita emme nähneet, eikä onneksi mitään ole ajessa sattunut, Toni Honkanen sanoi.

Poliisien pakettiautoja perhe oli nähnyt liikenteessä useita.

Helsinkiläinen Jaakko Vesander oli ajamassa kotiin Helsinkiin Nastolan mökiltään.

– Pysähdyimme tähän sattumalta. Nastolan suunnasta tuli kyllä aika paljon liikennettä tänne päin.

Hämeen poliisi kertoi pääsiäisliikenteessä mitatuista kovista ylinopeuksista. Esimerkiksi Nelostiellä Heinolassa noin 20-vuotias mies ajoi henkilöautolla 152 kilometrin tuntinopeutta satasen rajoitusalueella sunnuntaina. Poliisin mukaan mies lisäksi ohitti toisen auton alueella, jossa ohittaminen oli kielletty. Tapahtumahetkellä oli vilkas pääsiäisliikenne.

Ylöjärvellä Metsäkylässä noin 20-vuotias mies ajoi 160 kilometrin tuntinopeutta satasen rajoitusalueella niin ikään sunnuntaina. Molempia tapauksia tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Terhi Säynäjärvi
terhi.saynajarvi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi