Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Irakilaismies yritti tappaa kaksi maanmiestään Lahdessa, tuomittiin 6 vuodeksi vankeuteen

Puukotukset tapahtuivat lahtelaisen kerrostalon pihalla viime joulukuussa. Kuva: Sami Lettojärvi

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut Mohammed Al-Hayalin (s. 1998) kahdesta tapon yrityksestä 6 vuoden vankeusrangaistukseen.

Al-Hayali oli lyönyt pitkäteräisellä veitsellä kahta maanmiestään lahtelaisen kerrostalon pihalla viime vuonna joulun alla.

Vastaaja myönsi syyllistyneensä kahteen pahoinpitelyyn. Hän oli lyönyt uhrejaan nyrkillä, mutta kiisti käyttäneensä teräasetta.

Tapahtumien taustalla oli yhden todistajan ja kolmannen henkilön välinen erimielisyys. Syytetty oli pyytänyt riitapukareita menemään hänen luokseen, jos uskaltavat. Hän oli herjannut todistajaa.

Todistaja ja asianomistajat kertoivat ennen pihaan menemistä olleensa yhteydessä poliisiin ja olleen siinä käsityksessä, että poliisipartio on tulossa paikalle.

Syytetty oli aloittanut väkivallan käytön heti miesten tultua pihaan. Hän oli varustautunut 30-senttisellä veitsellä. Tapahtumat olivat edenneet nopeasti. Kukaan asianomistajista tai todistajista ei ollut nähnyt kenenkään muun käyttäneen väkivaltaa, vaikka syytetyn seurassa olleet kaksi miestä olivat myös varustautuneet jollakin välineellä.

Syytetty oli lyönyt kumpaakin uhriaan muun muassa selkään. Hän kiisti pitäneensä veistä, mutta sanoi paikalle tulleen seurueen jäsenillä olleen yksi veitsi ja keppi.

Syytetty esitti todisteena oman videotallenteen, jolla hän halusi osoittaa jonkun muun puukottaneen uhreja hänen poistuttuaan. Tallenne kuitenkin puhui häntä vastaan, sillä sillä ei enää näy väkivaltaa.

Poliisi tuli paikalle syytetyn poistuttua.

Oikeuden mielestä kukaan muu kuin syytetty ei ollut voinut aiheuttaa uhreille vammoja.

Toinen uhreista sai niin vakavia vammoja, että hän pelastui vain hätäleikkauksella. Miehestä oli sairaalaan kuljetuksen aikana syöksynyt runsaasti verta.

Oikeus velvoitti Al-Hayalin maksamaan vaikeammin loukkaantuneelle uhrille korvauksia runsaat 15 000 euroa ja toiselle uhrille vajaat 8 000 euroa.

Oikeus passitti hänet Mikkelin vankilaan.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi