Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Pyörävarkaudet lisääntyneet reippaasti Lahdessa – poliisi: Varkauksista puolet yhden joukon tekosia

Polkupyörä kannattaa aina lukita johonkin kiinteään. Paras lukko pyörälle on U-mallinen linkkulukko. Kuvan ohuen vaijerilukon voi katkaista rautasahalla. Kuva: Rebecca Lapveteläinen

Hämeen poliisi varoitti viime viikolla, että pyörät kannattaa pitää hyvin lukittuna, sillä kevät on tuonut mukanaan myös pyörävarkaat. Rikosylikomisario Martti Hirvosen mukaan pyörävarkauksista tehtyjen rikosilmoituksien määrä on lisääntynyt tänä keväänä Päijät-Hämeen alueella.

– Viime vuonna vastaavana ajankohtana pyörävarkauksista tehtiin 83 rikosilmoitusta, kun taas tänä vuonna luku on 138. Päijät-Hämeessä rikokset tapahtuvat pääosin Lahdessa, jossa varastetuista pyöristä on kirjattu tämän vuoden aikana 129 ilmoitusta, Hirvonen luettelee.

Varkauksista puolet yhden joukon tekosia

Kesällä 2017 Lahti oli pyörävarkauksien kärkikaupunkien joukossa. Silloin suurin osa pyörävarkauksista oli yhden ydinryhmän tekosia ja pyörävarkaudet liittyivät laajemmin huumausaineiden rikollisuuteen.

Nyt sama joukko varastaa pyöriä jälleen.

– Kyseessä on reilu kymmenen hengen joukko, joka tekee yli puolet Lahden alueen pyörävarkauksista. Joukossa on samoja henkilöitä kuin vuonna 2017. Pikkuisen tapahtuu vaihtelua, mutta ydinporukka on sama, Hirvonen summaa.

Lue myös: Polkupyörävarkaudet vähentyneet lähes puolella edellisvuodesta Lahdessa – tyypillinen varas on päihteitä käyttävä monialarikollinen
 

Hänen mukaansa ongelmana on, ettei yksittäisestä pyörävarkaudesta saa Suomessa kovinkaan suurta rangaistusta. Vuonna 2017 Hämeen poliisi niputti useampia rikoksia yhteen, jotta se sai muutaman aktiivisen varkaan vankilaan, minkä vuoksi myös pyörävarkaudet vähenivät Lahdessa rajusti.

Useampien rikosten niputtaminen on Hirvosen mukaan jälleen se keino, jolla aktiivinen pyörävarasryhmä saataisi uudelleen pois kadulta.

– Ongelmana on myös se, että varkaat ovat hetken poissa, mutta palaavat vapauduttuaan takaisin samoihin hommiin, sanoo Hirvonen.

Pyörät lukkoon myös varastoissa

Kyseessä on reilu kymmenen hengen joukko, joka tekee yli puolet Lahden alueen pyörävarkauksista. Martti Hirvonen, rikosylikomisario

Lahdessa eniten pyöriä varastetaan ydinkeskustan alueelta sekä matkakeskuksen lähettyviltä. Hirvosen mukaan matkakeskuksen kameravalvonta auttaa varkauksien selvittämisessä jonkin verran, mutta osa varkauksista tapahtuu kameroiden katvealueella.

– Ihmisten pitäisi myös ilmoittaa reaaliaikaisesti, kun varkaus tapahtuu. Lisäksi pyörien tuntomerkit ovat usein hatarat, eli sanotaan, että sininen miesten pyörä on varastettu ja sitä on sitten hankalampi tunnistaa.

Paljon polkupyöriä varastetaan nykyisin myös taloyhtiöiden pyörävarastoista.

– Useimmiten näissä on takana se, että varkaalla on pääsy varastoon joko talon sisältä tai hänelle on annettu avain. Pyörävarastoonkin jätetyssä pyörässä on hyvä olla vakuutusyhtiön hyväksymä laadukas lukko ja lukitus olisi hyvä pystyä kytkemään johonkin kiinni. Taloyhtiöt voisivat myös laittaa kameravalvonnan pyörävarastoon, Hirvonen sanoo.

Pyörävarkaudet

Näin vältät varkauden

Suosi U-mallista lukkoa tai niin sanottua linkkulukkoa. Suojaa koko pyörä, sillä arvokkaasta pyörästä saattaa lähteä tietty osa.

Lukitse aina kiinteään kohteeseen, sillä varas voi muuten helposti kantaa lukitunkin pyörän mukanaan.

Valitse säilytyspaikka tarkoin. Esimerkiksi lukollinen varasto on hyvä. Muista kuitenkin lukita pyörä myös varastossa.

Merkitse pyörään ainakin oma nimesi, jotta voit varkauden sattuessa todistaa sen olevan sinun.

Muista tallentaa pyörän valmistenumero. Numerosarjasta voi ottaa esimerkiksi valokuvan. Myös koko pyörä kannattaa varmuudeksi valokuvata.

Ruska Paronen
ruska.paronen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 5,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
5,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi