Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Suuria projekteja tuloillaan: Konserni- ja tilajaosto hyväksyi kolme hankesuunnitelmaa ja korotti mäkimontun rinnekatsomon remontin hintalappua

Lahden kaupungintalo on yli satavuotias, ja sen perusparannus on tarkoitus toteuttaa vuosina 2020-2022. Kuva: Pirjo Kamppila

Lahden kaupungin konserni- ja tilajaosto hyväksyi maanantain kokouksessaan hankesuunnitelmat kaupungintalon perusparannukselle, Nastolan sosiaali- ja terveyskeskukselle sekä Renkomäen monitoimitalolle.

Rahallisesti suurin kolmesta projektista on Renkomäen monitoimitalo, joka on tarkoitus rakentaa nykyisen Renkomäen koulun viereen, osin nykyisen kirjaston paikalle. Elinkaarimallilla toteutettavan hankkeen investointikustannukset ovat yli 25 miljoonaa euroa, ja rakennuksen olisi tarkoitus valmistua aikaisintaan vuodenvaihteessa 2022–2023. Asia tulee esiin vielä vuoden 2020 talousarvion ja tulevan taloussuunnitelman yhteydessä.

Nastolan sosiaali- ja terveyskeskuksen hintalappu on puolestaan vajaat 15 miljoonaa euroa. Hyväksytyssä hankesuunnitelmassa myös hyvinvointiasemaksi kutsuttu rakennus sijoitettaisiin Rakokiveen ja se valmistuisi aikaisintaan vuonna 2023. Alueen kaavamuutosprosessi on kuitenkin vielä tällä erää kesken.

Mäkimontun remontin hintalappu kasvoi

Uusien rakennusten lisäksi suunnitelmissa on myös saneerauksia. Nyt hyväksytty hankesuunnitelma kaupungintalon suuresta perusparannuksesta sisältää muun muassa pian käyttöikänsä lopussa olevan talotekniikan uusimista, korjaus- ja muutostöitä sekä rakennuksen tornin kunnostamisen. Vuosille 2020–2022 suunnitellun projektin investointikustannukset ovat yli 18 miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä projektille on varattu noin 13 miljoonaa euroa, joten hankkeen toteutuminen vaatii vielä 5 miljoonan euron lisärahoituksen. Samoin kuin Renkomäen monitoimitalo, myös kaupungintalon remontti tulee vielä esiin vuoden 2020 talousarvion ja tulevan taloussuunnitelman yhteydessä.

Konserni- ja tilajaosto päätti myös korottaa Lahden mäkimontun rinnekatsomon perusparannukseen varattua rahoitusta 1,3 miljoonaan euroon. Aiemmin projektille oli varattu 1,1 miljoonaa euroa.

Katsomon remontti on aiheuttanut hämmennystä päättäjissä, ja se oli ilmeisesti jäänyt osalta huomaamatta. Asia onkin tarkoitus käyttää vielä uudemman kerran kaupunginhallituksen ja -valtuuston pöydällä ennen perusparannuksen aloittamista käytännössä.

Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi