Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Mistä äänivuoto Kanta-Hämeeseen johtuu ja mihin tulos vaikuttaa? Maakuntajohtaja Leppänen ja ex-maakuntajohtaja Parkkonen vastaavat

Laura Leppänen sanoo, että jos edustaja on saanut paljon ääniä Päijät-Hämeestä, se myös velvoittaa häntä huolehtimaan maakunnan asioista.

Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Laura Leppänen aikoo viedä maakunnan asiaa voimakkaasti Hämeen vaalipiirin edustajien tietoon. Hän kertoo edustajien kaipaavan lisää tietoa siitä, mitä Päijät-Häme tarvitsee. Kuva: Sami Lettojärvi

Sillä, että uudessa eduskunnassa on kuusi edustajaa Päijät-Hämeestä ja kahdeksan edustajaa Kanta-Hämeestä, on merkitystä, sanoo Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Laura Leppänen. Hänen mielestään on tavattoman tärkeää, että saadaan läpi edustajia omasta maakunnasta.

– Kyllä se toisinaan näkyy edunvalvonnassa, kummasta maakunnasta edustaja on. Sitten on edustajia, kuten Sanni Grahn-Laasonen (kok.), joka on pitänyt koko maakunnan puolta ja nostanut esille myös Päijät-Hämeelle tärkeitä asioita. Mutta tämän voi ajatella niinkin, että jos edustaja on saanut paljon ääniä Päijät-Hämeestä, se myös velvoittaa häntä huolehtimaan Päijät-Hämeen asioista.

Leppänen lounasti maanantaina heti tuoreeltaan Hämeen uusien kansanedustajien kanssa. Lounaalla oli läsnä kolme edustajaa Päijät-Hämeestä, loput olivat Kanta-Hämeen puolelta. Leppäsen mukaan tapaamiseen osallistuneilla oli yhteinen suunta, eikä mitään ristivetoa ollut havaittavissa. Oman vaalipiirin ministeri on kaikkien toiveissa kotikunnasta riippumatta.

– Edustajat toivoivat, että toisimme aiempaa selvemmin esille maakunnan tarpeet ja toiveet. He kaipaavat lisää tietoa. Meidän itsemme pitää olla aktiivisempia ja näkyä enemmän Arkadianmäellä.

Leppänen: "Näitä asioita ei ratkaista lehtien palstoilla"

ESS kertoi eilen, että äänivuoto Päijät-Hämeestä Kanta-Hämeeseen näkyy selvästi. Esimerkiksi riihimäkeläinen Päivi Räsänen (kd.) sai yli puolet äänistään Päijät-Hämeestä. Leppäsen arvion mukaan vaalituloksen taustalta löytyvät äänestystottumukset ja se, ettei Päijät-Hämeellä ole kovin vahvaa maakuntaidentiteettiä. Leppänen sanookin, että tuon identiteetin vahvistamisessa riittää töitä.

Kyllä se toisinaan näkyy edunvalvonnassa, kummasta maakunnasta edustaja on. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Laura Leppänen

– Meillä ajatellaan kovin helposti, että muualla on aina paremmin.

Hänen mielestään myös puolueiden ehdokasasettelulla on oma osansa lopputuloksessa. Päijät-Hämeessä oli Leppäsen mielestä samantyyppisiä ehdokkaita, ja äänet jakautuivat siksi tasaisemmin eri ehdokkaiden välille kuin Kanta-Hämeessä.

Joidenkin spekulaatioiden mukaan maakuntalehdilläkin on osansa lopputuloksessa. Päijät-Hämeen ehdokkaat eivät välttämättä saaneet omia kantojaan julki hämeenlinnalaisessa Hämeen Sanomissa. Entä lobattiinko lahtelaislehdistössä oman alueen edustajia tarpeeksi?

– Minusta näitä asioita ei ratkaista lehtien palstoilla. Kuten Kristiina Hämäläinen (kok.) osuvasti totesi Twitterissä, päijäthämäläinen ehdokas tarvitsee ääniä myös Kanta-Hämeestä.

Leppänen sanoo, että meillä on yksi vaalipiiri, Hämeen vaalipiiri, ja sille emme mitään voi. Hänestä hedelmällisintä on katsoa yhteisiä nimittäjiä.

– Loppujen lopuksi on myös niin, että jokainen saa äänestää juuri niin kuin itse haluaa.

Parkkonen: "Ketään ei pidä syyllistää, pääasia, että äänestivät"

Päijät-Hämeen entinen maakuntajohtaja, nykyinen Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen on sitä mieltä, että kohkaus oman maakunnan edustajien määrästä on osittain turhaa. Tärkeintä hänestä on se, miten hyvin valituksi tulleet perehtyvät vaalipiirinsä asioihin maakuntarajasta riippumatta.

– On luonnollista, että ihmiset katsovat oman vaalipiirinsä ehdokkaita ja miettivät, kenellä on mahdollisuus päästä läpi. Pienten puolueiden, kuten kristillisten ja vasemmiston kohdalla, tämä vain korostuu.

Lue myös: Eduskunnasta pudonnut Juha Rehula: "Nyt täytyy saada vähän happea"
 

Parkkosen mukaan Päijät-Hämeen täytyy toki tehdä ehkä enemmän töitä saadakseen äänensä kuuluviin, jos oman alueen edustajia on vähemmän vallan kahvassa. Mutta Parkkosesta on pääasia, että ihmiset käyvät äänestämässä, ja ”ihmisillä on täysi vapaus äänestää, ketä haluavat”. Hänestä ketään ei pidä syyllistää siitä, ettei äänestänyt oman maakunnan edustajaa.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi