Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Meidän juttu: OAJ Päijät-Hämeen Ääntä kohti -elokuvailta

OAJ Päijät-Häme järjesti jäsenilleen Ääntä kohti -elokuvaillan 27.3. Lahden Finnkinossa. Tarkoituksena oli muistuttaa jäseniä äänestämisen tärkeydestä sekä esitellä puolueiden ajatuksia koulutuksesta. Ilmassa oli suuren vaalijuhlan tuntua, kun noin 120 päijäthämäläistä opettajaa istui salissa kiinnostuneena ja popcornia popsien kuuntelemassa ehdokkaiden esittelyjä. Puolueet ja kansanliikkeet olivat saaneet itse valita, kuka ehdokas tuo heidän terveisensä tilaisuuteen. Paikalla olivat Sanni Grahn-Laasonen (kok.), Sonja Falk (kd.), Elisa Lientola (vas.), Hilkka Kemppi (kesk.), Anssi Lepistö (vihr.), Mira Nieminen (ps.), Marina Bergman-Pyykkönen (r.), Kimmo Kautio (tl.), Marju Markkanen (sd.), Pontus Söderblom (ref.) ja Seppo Korhonen (rehti). Jokaiselle ehdokkaalle oli varattu lyhyt puheenvuoro ja puhuja vaihtui teemaan sopivasti koulun kellon kilahduksella. Lopuksi sekä ehdokkaat että jäsenet pääsivät yhdessä rentoutumaan elokuvaherkkujen ja Instant Family- elokuvan parissa. Hieno ilta!

Heli Pohjonen

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi