Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Päijät-Häme sai 60 000 euroa seurantalojen korjauksiin, valtaosa ohjattiin Sysmään

Vuonna 1928 rakennettu Onkiniemen Nuorisoseuran Rientola on yksi korjausavustuksen kohteista. Kuva: Juha Tanhua

Seurantalojen korjauksiin jaetaan tänä vuonna valtionavustuksia 1,68 miljoonaa euroa. Summasta 60 000 euroa myönnetään Päijät-Hämeeseen.

Avustuksia saa Päijät-Hämeessä tänä vuonna kuusi hakijaa. Viime vuonna avustuksen saajia oli maakunnassa yksi enemmän, kerrotaan Suomen Kotiseutuliitosta.

Suurimman avustuksen, 21 000 euroa, saa Sysmän Työväenyhdistys paikallisen työväentalon korjauksiin. Avustuksella uusitaan vesi- ja viemärijohtoja. Lisäksi rahaa voidaan käyttää vesikaton varusteisiin ja asentamiseen.

Sysmän Liikolan Nuorisoseuralle myönnetään 13 000 euroa Liikolan seurojentalon lämmitysjärjestelmän siirtämiseen maalämpöön. Lahtelainen Ahtialan-Koiskalan Nuorisoseura saa 8 000 euroa viemäriverkoston korjauksen suunnittelu- ja korjaustöihin.

Kolmas sysmäläinen avustuksen saaja (7 000 euroa) on Onkiniemen Nuorisoseura. Hollolan Nuorisoseuralle rahaa on niin ikään luvassa 7 000 euroa. Maakunnan kuudennelle avustuksen saajalle, asikkalalaiselle Vesivehmaan Nuorisoseuralle myönnetään korjausavustusta 4 000 euroa.

Korjausavustusten tarkoitus on säilyttää seurantalojen arvokasta rakennusperintöä sekä mahdollistaa talojen käytettävyyttä parantavat korjaukset. Koko maassa avustuksia myönnettiin 167 hakijalle.

Kari Anttinen
kari.anttinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi