Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahti vuokraamassa lähes tuhat neliötä kauppakeskus Trion tiloja Palvelutorin käyttöön

Palvelutori on tarkoitus perustaa kauppakeskus Trion kakkoskerrokseen. Kuva: Aku Isotalo

Lahden kaupunki on perustamassa julkisia palveluita keskittävän Palvelutorin kauppakeskus Trion kakkoskerrokseen. Triosta vuokrattaisiin ensimmäisessä vaiheessa vajaan tuhannen neliön tila uutta asiointipistettä varten.

Palvelutorille kootaan julkisia palveluita "yhdelle luukulle". Palvelutorille on suunniteltu muun muassa kaupungin Lahti-pistettä, Kelan ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän palveluita, asumis-, talous- ja ympäristöneuvontaa sekä maahanmuuttajien palveluita. Lisäksi keskustelua käydään Lahti Energian, Lahden Talojen ja Lahti Aquan asiakaspalvelujen tarjoamisesta Palvelutorilla.

Asiointipisteen sijoituspaikaksi on tutkittu Trion ohella Fellmannin kiinteistöä, jonka katutasossa ja kellarikerroksessa olisi tarjolla 700–800 neliön tilat. Fellmannissa Palvelutorin toimintaa ei voitaisi laajentaa, koska talon muita tiloja varataan kaupungintalon peruskorjauksen väistötilaksi.

Kauppakeskus Trion omistava Citycon on tarjonnut kakkoskerroksen tiloja Palvelutorin toiminnan laajennusvaraksi. Sijainniltaan keskeinen tila sopii kaupungin mielestä hyvin asiointipisteen käyttöön.

Trion ja Fellmannin tilojen vuokrat ovat samaa tasoa. Fellmannissa tilojen käyttöönotto edellyttäisi merkittäviä muutostöitä. Triossakin muutoksia tarvitaan, mutta siellä vuokranantaja sisällyttää muutostöiden kustannuksia neuvoteltuun vuokraan.

Palvelutorille vuokrattaisiin tilat Triosta vähintään viideksi vuodeksi. Toiminta voisi käynnistyä marraskuun alussa tai viimeistään maaliskuun 2020 alussa.

Kaupungin konserni- ja tilajaosto käsittelee Palvelutorin tilojen vuokraamista maanantain kokouksessaan.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi