Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

"Tämä on raskas päivä" – tulipalon tuhoama Herralan saha ei enää aloita tuotantoa

Tämä kuva on lähes kuuden vuoden takaa. Kesällä 2013 oli kaikki vielä hyvin: hämäläinen kuusi muuttui sahalla paksuksi laudaksi, josta höylättiin ulkoverhouspaneelia Hollannissa. Tärkeitä vientimaita olivat myös Ranska ja Itävalta, kertoi toimitusjohtaja Markku Mäkelä. Kuva: Mirja Hussain

Herralan Saha ei jatka sahausta Hollolassa.

Peräti 114 vuotta Herralassa toimineen yrityksen sahalaitos tuhoutui tulipalossa 23. toukokuuta 2017.

– Kohtalokkaasta onnettomuudesta on kulunut jo lähes kaksi vuotta. Olemme koko tämän ajan suunnitelleet ja osin jopa toteuttaneetkin uuden sahan käynnistämistä, mutta olemme nyt päätyneet tällaiseen kaikille ikävään ratkaisuun, toteaa toimitusjohtaja, yrittäjä Markku Mäkelä.

Yrityksen omistajat, Mäkelän veljekset "päättivät asiasta äänin 3–0".

– Haikealta tuntuu. Tämä on myös raskas päivä. Tuotannon työntekijät irtisanottiin juuri, Mäkelä kertoo.

Hän kiittää henkilökuntaa, metsänomistajia, asiakkaita, sahatavara-agentteja, kuljetusliikkeitä, hakkuuyrittäjiä, laitetoimittajia ja kaikkia tahoja ja henkilöitä, jotka olette olleet toiminnassa mukana.

Vaikka mieli on matala, yrittäjä näkee pienen aiheen iloonkin.

– Sahattiin 114 vuotta. Se on hyvä saavutus, kun sitä ajattelee positiivisesti.

Viisitoista henkeä töissä

Herralan Saha kuuluikin näillä vuosillaan maakunnan vanhimpiin toimiviin yrityksiin. Sen vuosituotanto nousi 30 000 kuutiometriin, ja tuotteita vietiin muun muassa Kaukoitään.

Perheyritys työllisti tuotannossa toistakymmentä henkeä, jotka sahapalon jälkeen olivat lomautettuina. Osa ehti jo löytää uuden työpaikan, mutta hekin olivat valmiita palaamaan, jos toiminta olisi jatkunut.

Sahayrityksen koko henkilömäärä oli 15. Oman väen lisäksi toiminnasta sai leipänsä vähintään saman verran ihmisiä esimerkiksi puunkorjuussa ja kuljetuksissa, arvioi Mäkelä.

Yrityksen liikevaihto oli viime vuosina noin seitsemän miljoonaa euroa.

Ei olisi kannattanut

Päätös tuotannon lopettamisesta perustui Mäkelän mukaan moniin syihin, joista tärkeimpiin kuului uuden sahalaitoksen kalleus.

– Toimintaa ei olisi saatu taloudellisesti kannattavaksi.

Hänen mukaansa vakuutusyhtiö päätyi korvaamaan sopimuksen mukaisesti, mutta sillä olisi saatu vain vanhaa sahaa vastaava laitos tilalle.

– Uusi saha olisi ollut valtava investointi, varmaan 9–10 miljoonaa euroa. On ihan eri juttu rakentaa uusi kuin uudistaa vanhaa, yrittäjä laskee.

Ihan alusta ei olisi tuotantoa tarvinnut pystyttää. Muun muassa kuivaamo ja konttori säilyivät vahingoittumattomina tulipalossa.

Yllätys monille

Lopetuspäätös lieneekin tullut monille yllätyksenä – varsinkin sen jälkeen, kun yritykseen oli jo hankittu täysi, uudenveroinen sahaamon konekanta arvoltaan joitakin miljoonia euroja.

– Niitä ruvetaan nyt myymään. Siinä on minulle työtä ainakin täksi vuodeksi, Mäkelä toteaa pohtimatta vielä tulevaisuutta sen pitemmälle.

Koneille ei ole vielä uutta osoitetta tiedossa.

– Ei niitä ole kyselty, kun kaikki varmaan ajattelivat, että kyllä ne siellä itse jatkavat.

Puusopimukset hoidetaan

Herralan Saha on hankkinut sahalleen tukkia noin 80 000 kuutiota vuodessa. Jo tehdyt puunhankintasopimukset yritys hoitaa loppuun tämän vuoden aikana.

– Metsänomistajilla ei ole huolta. Puu ja raha liikkuvat sovitusti, Mäkelä korostaa.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi