Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hyppyrimäet ja Sibeliustalo pimenivät lauantaina – ilmastoystävällinen ruoka Earth Hourin erityisteemana

Viime vuonna Lahti jakoi Earth Hourin aikana ilmaisia kynttilöitä, tänä vuonna voi seurata etkoilla esimerkiksi vaaliväittelyä. Arkistokuva. Kuva: Samuli Ikäheimo

Päijät-Hämeen kunnat osallistuvat maailmanlaajuiseen ilmastotapahtuma Earth Houriin. Jo perinteiseksi muodostunut valojen sammutus alkoi kello 20.30. Lahdessa valot sammuivat ainakin Kujalan Jätekeskuksesta, Lahden hyppyrimäestä ja Sibeliustalosta. Tämän lisäksi kauppakeskus Karisma aikoi sammuttaa kaikki mainosvalonsa.

Earth Hourin yhteydessä järjestetään valojen sammuttamisen lisäksi myös useita muita aiheeseen liittyviä tapahtumia ympäri maakuntaa. Lahden monikulttuurikeskuksessa järjestetään teemapäivän yhteydessä Vapaan akatemian graafisen linjan opiskelijoiden Earth Hour -julistenäyttely.

Lue myös: Lahtelaiset eduskuntavaaliehdokkaat väittelevät ilmastonmuutoksesta ravintolassa
 

Earth Hour tunnetaan valojen sammuttamisesta tunnin ajaksi, mikä on symbolinen ele ilmaston puolesta. Myös muun muassa Hollolan kunnan työntekijöitä kannustetaan sammuttamaan valot kotoaan tai työpisteiltään. Hollolassa on myös mahdollisuus osallistua Earth Hour -retkelle Selkäsaareen.

Asikkalassa Earth Houria vietetään kouluissa jo perjantaina, jolloin oppilaille ja päiväkotilapsille tarjoillaan ilmastoystävällinen lounas. Vääksyn Yhteiskoulussa oppilaat kilpailevat kynttiläillallismenun voitosta.

Muista lisätä tapahtuma kartalle

Suomessa Earth Hourin erityishuomion kohteena onkin kiinnittää tänä vuonna erityisesti huomiota ruuan ilmastovaikutuksiin. Monet koulut ja ravintolat tarjoavat ilmastoystävällisiä aterioita Earth Hour -viikolla ja -lauantaina.

– On ilahduttavaa, kuinka monet kunnat, koulut, ravintolat ja muut toimijat osallistuvat jälleen Earth Houriin ilmaston puolesta. Oma tapahtuma kannattaakin lisätä Earth Hourin tapahtumakartalle ilmaiseksi, jotta ihmiset löytävät kotikuntansa tai -kaupunkinsa tapahtumat helposti, sanoo WWF:n viestintäasiantuntija Minttu-Maaria Partanen.

Viime vuonna Earth Houriin osallistui 188 maata tai maantieteellistä aluetta.

Heidi Nikunen
heidi.nikunen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi