Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Heinolan Jari Parkkonen: Nyt pitää vetää johtopäätökset

"Kunnissa on oltu löysässä hirressä jo kahden hallituskauden ajan".

Kunnat on asetettu aika kohtuuttomaan asemaan pitkäksi aikaa, kommentoi Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen. Kuva: Elena Liseytseva

Monissa kunnissa soten kaatuminen tarkoittaa sitä, että epätietoisuus kunnan tehtävistä jatkuu. Kuntien valtionosuuksia on myös heikennetty pitkään, esimerkiksi soteuudistukseen vedoten.

– Kunnissa on oltu epätietoisuudessa, löysässä hirressä nyt kahden hallituskauden ajan. Kunnat on asetettu aika kohtuuttomaan asemaan, kun rajoituslailla on estetty sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistusta ja investointeja, kommentoi Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen.

Hän ei yllättynyt suuresti soten kaatumisesta, koska pitkään on jo ollut nähtävissä uudistuksen suuret toteuttamisvaikeudet.

– Kaksi hallitusta on nyt peräjälkeen linjannut, ettei uudistusta tarvitse viedä eteenpäin parlamentaarisesti. Ehkä tästä voisi tehdä johtopäätökset.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään Heinola on toistaiseksi ollut tyytyväinen. Kaupunki järjestää itse peruspalvelut ja ostaa yhtymältä erikoissairaanhoidon palvelut.

– Ei ihmisten nyt tarvitse säikähtää, vaikka sote kaatuikin.

Terhi Säynäjärvi
terhi.saynajarvi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi