Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Taksien halpuutus loppui lyhyeen – hinnat jopa nousseet

Kuljettajaksi pääsee helposti, mutta kannattavuus kiristyi. Lahdessa suurin yhä Lahden Aluetaksi

Taksialan vapautus toi rynnistyksen pääkaupunkiseudulle. Maakunnissa on rauhallisempaa. Kuva: Lehtikuva / Onni Ojala

Taksien sääntely purku tapahtui yhdessä yössä ja sen myötä alalle voi nyt tulla vapaasti. Yrittäjä saa myös itse valita ajoaikansa ja toimialueensa itse. Perimmäisenä tavoitteena oli, että vapaa kilpailu laskee matkojen hintoja.

Tilastokeskuksen mukaan näin ei ole käynyt, vaan alun notkahduksen jälkeen hinnat ovat palanneet entiselleen ja jopa kallistuneet.

– Hintojen nousu oli sikäli odotettavissa, että kaikilla muillakin aloilla (katsastus, sähkönsiirto) hintakaton poistamisesta on seurannut hintojen nousua. Vastaavat kokemukset on myös muista maista, missä samanlainen vapautus oli toteutettu, selittää Taksiliiton tekninen asiantuntija Ville Jaakola.

– Toisaalta kun kokonaispotti on säilynyt ennallaan, mutta jakajien määrä on lisääntynyt, täytyy yksikköhintojen nousta, jotta tulotaso säilyy ennallaan.

Taksiyrittäminen on lupien puolesta helpottunut, mutta aloituskynnyksenä on yhä raha.

– Taksin kiinteät kulut ovat noin 20 000 euroa vuodessa. Etenkin vakuutus on kallis.

Lahden seudulla kilpailu ei ole näkynyt kovin verisenä. Suurin osa kyydeistä tilataan edelleen Lahden Aluetaksi -yhtiöstä, joka on taksiyrittäjien omistama välityspalvelu. Niiden hinnat ovat yhtenevät.

Kuva: Juha Peurala

Rynnistys Helsingin seudulla

Taksin kuljettaja tarvitsee taksiluvan ja ammattimaiseen henkilöliikenteeseen rekisteröidyn auton. Kesäkuussa taksiautoja oli noin 10 000, joista pääkaupunkiseudulla toimi noin 2 500.

– Vapautuksen jälkeen lupia myönnettiin vuoden loppuun 3 000 koko maahaan. Niistä 1 300 pitää kotipaikkanaan pääkaupunkiseutua. Siitä seuraa kaikenlaista. Taksit eivät mahdu taksiasemille.

Taksilupien määrä kasvoi, mutta se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että luvan saanut henkilö todellisuudessa ajaisi taksia. Ainoa varma tilastotieto on ammattimaiseen henkilöliikenteeseen rekisteröityjen autojen määrä. Se nousi uudistuksen jälkeen 1 500:lla.

Myös Lapissa taksien määrä on näennäisesti noussut, mutta sitä selittää matkailuyrittäjien uusi velvoite rekisteröidä käyttämänsä autot taksikäyttöön.

Karsinta käynnissä

Osa kuljettajista on jo vaihtanut alaa.

Jaakola kertoo, että taksiyrittäjien Facebook-sivuilla myydään "koko paketteja, sisältäen osamaksusopimus."

– Pudotuspeli on jatkuvaa. Erilaisia kuljetuksia kilpailutetaan jatkuvasti ja kilpailutuksen häviäminen saattaa olla kohtalokasta yritykselle, joka on elänyt vain joidenkin tiettyjen kuljetusten varassa.

Tilastokeskuksen hintaseuranta ei koske Kela-tuettuja taksimatkoja, jotka heinäkuussa eriytettiin muusta ajosta ja jotka Kela kilpailutti maakunnittain. Kela-kuljetukset edustavat noin neljännestä koko alan liikevaihdosta.

Lahden seudulla sopimuskiista

Päijät-Hämeessä välittäjäyhtiöksi nousi kilpailutuksen kautta helsinkiläinen Menevä. Yhtiö ilmoitti pari viikkoa sitten, että se uusii taksiyrittäjien kanssa tehdyt sopimukset. Syynä on sille kannattamaton sopimusmalli.

Taksiliitto ilmoitti jo tuolloin, ettei määräaikaisia sopimuksia voi yksipuolisesti muuttaa. Jaakola kertoo, että Menevän ja taksien välillä on käyty neuvottelu, jonka perusteella Menevä aikoo esitellä uuden sopimusmallin lähipäivinä.

Asiakkaan kannalta sopimusmallilla ei ole merkitystä. Hän maksaa matkasta saman hinnan koko maassa. Kela korvaa taksimatkoja yleisimmin sairaalaan tai kuntoutukseen.

Sama Menevä voisi välittää takseilleen myös yksityismatkoja, mutta se vaatisi kaksi taksamittaria. Lahdessa Menevä ei olekaan näkyvästi mainostanut itseään. Lahden Aluetaksi ei välitä kyytejä Kela-sopimuksen tehneille takseille.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi