Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Salusen lähtöä osattiin odottaa – "Alkoi paistaa, ettei tämä oikein mene niin kuin pitäisi"

Hyvinvointiyhtymän irtisanoutuneella toimitusjohtajalla oli yhtymähallituksen tuki, kertoo hollolalaisjäsen Kari Sulonen. Hän pitää selvänä, että yhtymän on sopeutettava toimintaansa.

Toimitusjohtaja Eetu Salusella oli yhtymähallituksen tuki, kertoo hallituksen hollolalainen jäsen Kari Sulonen (kok.). Kuva: Viena Kytöjoki

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtajan Eetu Salusen eroilmoitus ei yllättänyt suurimman omistajakunnan Lahden johtavia päättäjiä.

– Toimitusjohtajan päätös ei varsinaisesti ollut yllätys. Yhtymässä on ollut isoja ongelmia, joita on selvitetty hallituksen ja omistajakuntien kanssa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) sanoo.

Yhtymän johtajavaihdos oli väistämätön, katsoo kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Juha Rostedt (kok.). Hänen mukaansa luottamuspula kävi ilmi kuntien kanssa viime viikkojen aikana käydyllä neuvottelukierroksella.

– Kun käytiin keskustelua, alkoi aika vahvasti paistaa monen kunnan osalta, ettei tämä oikein mene niin kuin pitäisi.

– Toimintakulttuurissa olisi pitänyt tapahtua aika paljon muutoksia. Luottamuksen puolella alkoi olla vaikeuksia, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Aleksi Mäntylä (vihr.) sanoo.

Jäsenkunnat ostavat Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymältä palveluita tänä vuonna 621,5 miljoonalla eurolla. Lahden maksuosuudeksi on sovittu 364 miljoonaa euroa. Kuva: Katja Luoma

"Äänenpaino uudenlainen"

Kaupungin luottamus yhtymän virkajohtoon alkoi horjua syksyllä, kun Lahden maksuosuuden kerrottiin ylittyvän noin 11 miljoonalla eurolla. Kaupunki päätti tilata laskutuksen oikeellisuudesta erillisselvityksen, koska ei mielestään saanut johdonmukaisia perusteluita ylityksen syistä.

Lahtelaisia ei miellyttänyt, että selvityksen mukaan yhtymän virkajohto oli muuttanut kustannusjaon perusteita kuntia informoimatta. Yhtymähallituksen edustajat ja Lahden kaupunginhallitus keskustelivat tilanteesta maanantaina.

– Tilannetta käytiin läpi yhteistyötä korostavassa hengessä. Äänenpaino oli ihan uudenlainen verrattuna aikaisempaan aikaan. Toivotaan, että työrauha palaa kuntien ja yhtymän välille, yhtymähallituksen hollolalainen jäsen Kari Sulonen (kok.) toteaa.

Sulonen kertoo, että Salusella oli yhtymähallituksen tuki.

– Pidämme yhtymän puolta, koska näemme asiat vähän eri tavalla kuin kuntien luottamushenkilöt, jotka katsovat kuntien etua. Ongelmana on, miten intressit sovitetaan niin, että kaikki olisivat yhteistyökykyisiä.

Ict- ja hallintomenot kasvoivat

Kustannusjaon muutokset kasvattivat Lahden maksuosuutta 2,7 miljoonalla eurolla. Sulosen mukaan kustannusjaon perusteisiin on tehty pieniä korjauksia.

– Lahti on ollut pahoillaan, että yhtymän virkamiehet eivät ole informoineet kaupunkia. Olemme pahoillamme yhtymän luottamushenkilöinä, että keskustelua ei ole käyty. Pyrimme jatkossa viisastumaan molemmin puolin, että yhteistyö sujuu.

Lue myös: Hyvinvointiyhtymän virkajohdon omavaltaisuus hämmentää päättäjiä – nauttiiko toimitusjohtaja luottamusta?
 

Komun mukaan konsulttiselvitys tuotti kaivattua tietoa yhtymän menoylityksen syistä. Pääosan Lahden lisälaskusta selittää yhtymän strategia- ja tukipalveluiden sekä hallinnon menojen ylittyminen yhteensä 7,4 miljoonalla eurolla.

– Kun nämä otetaan pois, yhtymän toimialat ovat oikeastaan onnistuneet aika hyvin, hän huomauttaa.

Toimintaa sopeutettava

Yhtymän kuluvan vuoden talousarvio on lähes 8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Keinot talouden tasapainottamiseksi tuodaan yhtymähallituksen käsiteltäviksi maaliskuussa.

Sulonen pitää selvänä, että yhtymän on sopeutettava toimintaansa. Hän silti muistuttaa, että Päijät-Hämeessä tuotetaan sote-palvelut 40 miljoonaa euroa laskennallista tarvetta halvemmalla.

– Jos kunnat eivät anna enempää rahaa, emme voi pitää kuin ne palvelut, joihin meillä on rahaa. Ei meillä rahaa tuhlata, eivätkä kustannukset siinä mielessä ole korkeita.

Pyrimme jatkossa viisastumaan molemmin puolin, että yhteistyö sujuu. Yhtymähallituksen jäsen Kari Sulonen (kok.)

Yhtymää perustettaessa ideana oli, että menojen kasvua voidaan hillitä integroimalla perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa sekä karsimalla päällekkäisiä toimintoja.

– Näyttää, että isoin haaste on ict-, strategia- ja tukipalveluissa. Niihin pitää löytää ratkaisuita, Komu toteaa.

– On pakko nostaa tuottavuutta ja tuoda tehokkuutta talouteen. Kunnilta loppuvat rahat, jos yhtymän menot lähtevät aivan laukalle, Rostedt huomauttaa.

Mäntylän mukaan "konfliktiherkkyys" on pitkittänyt erilaisten sopimusten aikaansaamista tukipalveluissa.

– Salusen tapa toimia oli sen tyyppinen, että jos ei oltu hänen kanssaan samaa mieltä, oltiin konfliktissa. Valitettavan moni ongelma muodostui sitä kautta.

"Suurempi aikaresurssi"

Lahden päättäjien mielestä luottamusta kuntien ja yhtymän kesken on vahvistettava.

– Tämä edellyttää yhtymän hallitukselta ja varsinkin sen puheenjohtajalta nykyistä huomattavasti suurempaa aikaresurssia hallinnon tehostamiseksi ja talouden kuntoon laittamiseksi, Rostedt katsoo.

– Yhtymä ansaitsee hyvää johtamista. Siellä on paljon hyviä ammattilaisia töissä, ja henkilökunta antaa kaikkensa, että tärkeässä tehtävässä onnistutaan, Komu sanoo.

Irtisanoutuminen

Salunen johti yhtymää kaksi vuotta

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtaja Eetu Salunen jätti maanantaina eronpyyntönsä. Hän perusteli irtisanoutumistaan rahoituksen ja palvelutarpeen epätasapainolla.

Yhtymän hallitus nimitti maanantaina vt. toimitusjohtajaksi yhtymän hallintojohtajan Veli Penttilän. Hän hoitaa tehtävää kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu. Yhtymähallitus päätti ulkopuolisen asiantuntijan (muutosjohtajan) rekrytoinnista puolen vuoden määräajajaksi.

Salunen johti yhtymää kahden vuoden ajan. Hänelle maksetaan johtajasopimuksen mukaisesti kolmen kuukauden palkka.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 5,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
5,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi