Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Orimattilan hyvinvointipäälliköksi valittiin Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen

Eduskuntavaaliehdokas ja Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen (kok.) on valittu Orimattilan kaupungin uudeksi hyvinvointipäälliköksi. Kuva: Heli Mielonen

Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen (kok.) on valittu Orimattilan kaupungin uudeksi hyvinvointipäälliköksi. Hämäläinen työskentelee nyt Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä päätoimisena työsuojeluvaltuutettuna. Hän on myös ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Hämäläinen on koulutukseltaan sairaanhoitaja YAMK.

– Tosi upealta tuntuu. Olen kiitollinen Orimattilan kaupungille, että sain heidän luottamuksensa näin vastuullista tehtävää hoitamaan. On huikeaa, että alan ammattilaista arvostetaan näin, Hämäläinen sanoi maanantai-iltana vain 15 minuuttia sen jälkeen, kun oli itse kuullut tulleensa valituksi.

Hämäläinen kertoo etenevänsä nyt askel askeleelta kohti tulevaa, sillä hänen työkuvionsa Orimattilassa ovat vaalien takia auki. Hämäläinen jää nykyisestä työstään vaalivapaalle kahden viikon kuluttua.

– Keskityn sitten täysillä vaalityöhön, ja katson vaalien lopputuloksen. Jos minut valitaan eduskuntaan, en tietenkään voi aloittaa Orimattilan hyvinvointipäällikkönä. Mutta tekemäni työnhaku on ollut siviilityönhakua, eikä se ole liittynyt politiikkaan.

Kunnallispolitikointi ei elätä, mutta tarjoaa vaihtelua

Hämäläinen kertoo, että Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtajan työ työllistäisi paljon enemmänkin kuin tähän asti on pystynyt tekemään. Hämäläisen mukaan palkkiot Hollolassa ovat kuitenkin niin pienet, ettei heittäytymistä pelkästään politiikan varaan ole voinut edes harkita.

– Minulla ei ole sellaiseen taloudellisia mahdollisuuksia. Siviilityö on kulkenut koko ajan politiikan mukana, ja työ yhtymässä on antanut muuta ajateltavaa. Näiden töiden yhdistäminen on ollut minulle luonteva valinta, 18 vuotta hoitoalalla työskennellyt Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen kertoo pitäneensä eduskuntavaaliehdokkuuttaan avoimesti esillä Orimattilan hyvinvointipäällikön hakuprosessin aikana.

Varalla virkaan Anne Hintsala

Orimattilan kaupunginhallitus teki päätöksen Hämäläisen valinnasta maanantaisessa kokouksessaan. Kaupunginhallituksen päätös oli yksimielinen "hakemuksen sekä haastattelussa ja soveltuvuuskokeissa esiin tulleiden seikkojen perusteella". Jos Hämäläinen ei pysty ottamaan paikkaa vastaan, varalla on terveystieteiden maisteri Anne Hintsala.

Virkaa haki 42 henkilöä, joista haastateltiin kuutta. Virka tuli avoimeksi, kun sitä hoitanut Päivi Pitkänen siirtyy Lahden kaupungin palvelukseen erityisasiantuntijaksi.

Valittu hyvinvointipäällikkö keskittyy pelkästään Orimattilaan, kun edellinen teki töitä myös naapurikunnissa Pukkilassa ja Myrskylässä.

Jos Hämäläinen ei tule valituksi kansanedustajaksi, suunnitelma on, että hän aloittaa työnsä Orimattilassa toukokuun alkupuolella.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Larkio Saara
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi