Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kuivuneissa ulosteissa ja veressä makaamista, kaatumisia ja rajua laihtumista – kaksi karua tarinaa lahtelaisesta vanhustenhoidosta

Kuva: Anssi Hietamaa

ESS:n toimitukseen on tullut lukuisia palautteita Lahden alueen vanhustenhoidosta. Omaisilla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia, tässä niistä jälkimmäisiä.

"Äitini on ollut lahtelaisessa palvelutalossa vajaat kolme vuotta. Heti aluksi aloitettiin vaippahoito, vaikka äidilläni ei ollut siihen tarvetta. Ensin oli käytössä housuvaipat ja hänen onnistui käydä wc:ssä itsenäisesti, myöhemmin otettiin käyttöön vyövaipat, joita äitini ei itse saanut alas, joten wc:ssä käynnit jäivät hoitajien varaan. Seurauksena vaipoista olivat alavatsakivut äidin pidättäessä virtsaamista, hänhän ei ollut tottunut tekemään vaippaan. Muistisairauden edetessä otettiin käyttöön myös hygieniahaalarit, koska äitini vatsa oli koko ajan kovalla ja äiti yritti kaivamalla helpottaa tukalaa oloaan.

Äidillä on käytössä silmätippoja, ja alkuun oli jatkuvasti silmätulehduksia huonon hygienian vuoksi. Hoitajat kulkivat asunnosta toiseen samat käsineet kädessä, käsidesin käyttö oli olematonta. Puututtuani asiaan silloinen vastaava sairaanhoitaja korjasi puutteet. Sittemmin hänen virkansa on lakkautettu.

Henkilökuntaa on liian vähän, etenkin yövuorossa, jossa yksi työntekijä (0.04/asukas) vastaa 27 asukkaasta. Iltavuorossa on neljä hoitajaa (0,15/asukas), aamuvuoroissa heitä on hieman enemmän.

Osasto on muistisairaille, epäilenkin etteivät hoitajat osaa kohdata muistisairaita, en tiedä ovatko saaneet koulutusta. Hoidon alussa äitini kertoi kesätyöntekijän hoputtavan ja tarttuvan kiinni, jos ei toimi tarpeeksi nopeasti. Keikkalaisina on runsaasti ulkomaalaisia, asukkaan ymmärtämisessä voi siten olla puutteita.

Hoitajat kertovat, että yöllä kierretään asukkaiden luona kahden tunnin välein, tämä ei selvästikään toteudu: äitini on löytynyt lattialta kesällä 2017 aamulla verissä päin. Kuvista päätellen hän oli siinä jonkin tunnin maannut, veri oli jo kuivunut ja verta oli pitkin asuntoa. Hänet toimitettiin Akuuttiin. Äidillä on käytössä verenohennuslääkitys ja ajattelin jo, että hän menehtyy.

Keväällä 2018 äitini oli ollut jo pidemmän ajan ahdistunut ja levoton. Hän oli yöaikaan hajottanut huoneensa ja talon irtaimistoa jälleen kenenkään kuulematta tai näkemättä. Valvontakameroita ei ole. Levottomuus poistettiin aloittamalla mielialalääkitys.

Äidilläni on ollut useita ruhjeita ja mustelmia kaatumisista, sängystä putoamisista tai toisen asukkaan aiheuttamia. Ravitsemuksessa on selviä puutteita; äitini laihtui ensimmäisen 8 kuukauden aikana 7 kiloa. Koko aikana hän on laihtunut 70-kiloisesta 46-kiloiseksi eli yhteensä 24 kiloa. Puututtuani ravitsemukseen silloinen sairaanhoitaja kertoo sen kuuluvan muistisairauteen. Ruoan koostumus on sittemmin hieman kohentunut. Sunnuntaipäivällinen klo 16 on edelleen riittämätön ja ravintoarvoltaan mitätön; valkoinen puuro tai velli mehukeiton kera, mehu tai maito (ei molempia) ja vaalea leipä. Aika niukkaa, voisi olla iltapala. Vien aina mennessäni jotain syötävää ja välipaloja.

Äitini muisti on olematon, omaiset hän vielä tunnistaa.

Osastolla on alakuloinen ilmapiiri, yhteistä tekemistä on vähän. Hoitajat yrittävät järjestää satunnaisesti viriketoimintaa oman työnsä ohella. Hoitajat myös ulkoiluttavat joskus, pääsääntöisesti se on omaisten tehtävä.

Käymme sisaren kanssa ulkoiluttamassa ja siivoamassa viikoittain, joten näemme tilanteen pysyneen samanlaisena koko tämän ajan. Hoitajia tarvittaisiin roimasti enemmän.

Kaikesta tästä kokemuksesta voi vain todeta, että vanhustenhoito on enemmän säilyttämistä kuin huolenpitoa. Tämän yksikön hoitamisen laadusta ei voi kovin hyvää arvosanaa antaa.

Kovin harvoin on voinut lähteä kevein mielin kotiin vierailun jälkeen ja usein seuraava yö menee asioita pohtiessa, se on erittäin raskasta meille omaisille."

Soittonappi käden ulottumattomissa ja ulostetta hiuksissa

"Olen nyt 89-vuotiaan rouvan edesmenneen miehen veljenpoika. Koska muita lähiomaisia ei ole, päätimme laatia juristin avustamana edunvalvontavaltakirjan. Valtakirja tulisi voimaan vasta siinä vaiheessa, kun rouva tulee kykenemättömäksi hoitamaan talouteen ja terveyteen liittyviä asioita. En asu itse Lahdessa, vaan hoidan hänen asioitaan toiselta paikkakunnalta. Hoitoyksikön kanssa oli ongelmia alusta asti vuokrasopimuksen tekemisestä lähtien. Minut haluttiin hoitohuoneen vuokraajaksi, vaikka siinä asuisi rouva. Tällaisella keplottelulla hoivakoti olisi päässyt perimään minulta vuokraa ja muita maksuja, jos rouvasta yllättäen aika jättäisi. Moni ei välttämättä huomaa tällaista jujua vuokrasopimusta allekirjoitettaessa.

Henkilökunta oli tässä lahtelaisyksikössä täysin ylityöllistetty, ja hoitotyössä oli ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä, joita ei selvästikään kiinnostanut hoitotyö.

Kun rouvaa meni katsomaan, hän saattoi maata sängyssä, jonka laidat oli nostettu ylös ja soittonappi oli ulottumattomissa sängyn jalkopäässä. Tällainen käytäntö on kuulemma yleinen. Hänet myös lähetettiin yksin ilman hoitajaa taksilla hammaslääkäriin, joka ei pystynyt tekemään mitään, kun vastassa oli vain huopikkaissaan pyörätuolissa istuva muistisairas.

Kerran löysin omaiseni makaamasta omissa ulosteissaan. Ulostetta oli hiuksissakin, ja sitä oli kuivunut myös sängyn reunoille. Tässä vaiheessa otin yhteyttä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään, että eihän vanhusta voi pitää näin huonoissa oloissa yksityisessä hoivakodissa.

Siitä kiitos yhtymälle, että pääsimme palavereihin, joissa hoidoista neuvoteltiin, ja vaadimme omaiseni siirtoa yhtymän palvelukeskukseen, mikä järjestyikin sitten hyvin nopeasti. Yhtymä lähetti minulle myös pahoittelukirjeen. Mutta mielestäni yhtymän yksiköitä ei valvota riittävästi. Ongelmana on, että valvoja on liian läheisissä väleissä palveluntuottajien kanssa. Yhtymä myös ilmoittaa tarkastuskäynnistä etukäteen. Jälkikäteen kävi myös ilmi, että hoitaja, jonka työn laadusta olin valittanut, oli ilmoittanut maistraattiin, että rouvalle tulisi määrätä virallinen edunvalvoja. Tämänkin asian selvittelyyn meni aikaa ja vaivaa. No, minut on todettu täysissä järjissä olevaksi edunvalvojaksi, ja sitä edelleen olen.

Omaiseni on ollut nyt puoli vuotta yhtymän palvelukeskuksessa. Siellä oli hyvä vastaanotto, ja olemme olleet omaiseni hoitoon muutenkin tyytyväisiä. Siellä ei haise virtsa eikä ulosteet, ja vaikuttaa, että omaiseni luona on käyty tarpeeksi usein. Myös hoiva ja lääkäripalvelut vaikuttavat olevan hyvin hoidetut.

Se, mikä on edelleen kesken, on kaikkien pyytämieni asiakirjojen ja muistioiden saanti yhtymältä ja hoivakodilta. Olen nyt yhteensä kolme vuotta odottanut, että minulle toimitettaisiin kaikki omaiseni hoitoon liittyvät asiakirjat. Virallisena edunvalvojana minulla on ne oikeus saada. Aion joka tapauksessa kannella omaiseni hoidosta aluehallintovirastoon. Käsitykseni on, että monet omaiset jättävät valittamatta epäkohdista, koska pelkäävät, että omainen joutuu kostamisen kohteeksi."

Etelä-Suomen Sanomat on tutustunut jälkimmäisen tapauksen asiakirjoihin.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi