Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hyvinvointiyhtymä muutti kustannusten jakoa omistajia kuulematta – Lahden hallitus pyytää selvitystä

Lahden kaupunki sai kustannusten jakoperusteiden muuttamisesta 2,7 miljoonan euron lisälaskun. "Suhtaudumme asiaan suurella vakavuudella", sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän puheenjohtaja Ville Skinnari (sd.) ja Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) joutuvat pohtimaan, miksei yhtymä informoinut omistajakuntia kustannusten jakoperusteiden muuttamisesta. Kuva: Mirja Hussain

Lahden kaupungin tilaama konsulttiselvitys paljastaa puutteita Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallinnossa. Tilintarkastusyhteisö BDO:n tekemän selvityksen mukaan yhtymä muutti omistajakuntien maksettaviksi tulevien kustannusten jakoperusteita viime vuoden aikana 36 kertaa ilman, että kuntia olisi informoitu asiasta.

Muutoksia ei myöskään viety yhtymän hallituksen tai valtuuston käsiteltäviksi, vaan päätökset tehtiin yhtymän virkajohdossa. Lahden kaupungille kustannusten jakoperusteisiin tehdyt muutokset toivat 2,7 miljoonan euron suuruisen lisälaskun.

Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus päätti pyytää yhtymän hallitukselta selvitystä siitä, miksei muutoksista käyty yhtymän perussopimuksen mukaisia neuvotteluja.

– Pääkysymyksemme on, onko yhtymän virkajohto tehnyt omin päin päätökset. Keskustelemme siitä, että jos näin on ollut, mitä sitten tehdään. Suhtaudumme asiaan suurella vakavuudella, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) toteaa.

"Ylitys ollut kaikkea muuta"

Lahden maksuosuus hyvinvointiyhtymälle ylittyi viime vuonna yli 10 miljoonan euron verran. Konsulttiselvityksellä kaupunki halusi varmistaa, että lahtelaiset ovat saaneet maksuosuuksien ylityksen mukaiset lisäpalvelut.

Kaupunki tulkinta konsulttityöstä on, että valtaosa Lahden maksuosuuden ylityksestä johtuu muista syistä kuin lahtelaisten suoraan saamista palveluista.

Yleiskustannukset, joihin kuuluvat esimerkiksi ict- ja hallintokulut, lisäsivät Lahden maksuosuutta 4,2 miljoonalla eurolla. Erikoissairaanhoidon ostopalveluissa kaupungin maksuosuus ylittyi 3,3 miljoonalla eurolla.

– Sairastavuuden lisäystä on vähän. Vaikutelma on ollut aikaisemmin, että sosiaalipuoli ja Akuutti24 olisivat maksaneet huomattavasti arvioitua enemmän. BDO:n työn perusteella näyttäisi, että ylitys on paljon kaikkea muuta, Komu sanoo.

"Luottamus lähtee pelisäännöistä"

Yhtymän perussopimuksen lähtökohtana on, että kustannukset jaetaan käytettyjen palvelujen mukaan. Ict-kustannusten jakamisessa ongelmana on, ettei työasemien lukumäärästä ole ajan tasalla olevaa rekisteriä.

Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen mukaan yhtymän toiminta on saatava läpinäkyväksi.

Pääkysymyksemme on, onko yhtymän virkajohto tehnyt omin päin päätökset. Pekka Komu (sd.)

– Luottamus lähtee yhteisistä pelisäännöistä ja niiden noudattamisesta. Tänä vuonna talouden seurannan, raportoinnin ja ennustettavuuden pitää olla paremmalla tasolla.

Timosen mukaan kustannukset on todennäköisesti jaettu oikein, mutta yhtymän menettelytavoissa on korjattavaa.

– Perusteita on muutettu kesken vuoden ilmoittamatta ja neuvottelematta. Vaikutus on ollut Lahdelle 2,7 miljoonaa euroa. Asia on mielestämme niin merkittävä, että siitä pyydetään selvitys. Haluamme varmistaa, että näin isoista muutoksista vähintäänkin informoidaan kuntia.

Yhtymähallitus käsittelee 11.2.

Komun mukaan konsulttiselvityksen valossa näyttää siltä, ettei yhtymä ole toiminut hyvän hallintotavan mukaisesti.

– Haluan keskustella yhtymän luottamushenkilöjohdon kanssa. Tiedot ovat huolestuttavia, ja asia täytyy erittäin tarkasti käydä läpi.

Yhtymän hallituksen puheenjohtaja Ville Skinnari (sd.) ei tässä vaiheessa halua kommentoida konsulttiselvityksen havaintoja.

– Kyseessä oli Lahden kaupungin tilaama selvitys, jota en ole vielä nähnyt. Yhtymähallitus käsittelee asiaa 11. helmikuuta. Meidän kannattaa tutustua selvitykseen, hän toteaa.

Lifecare-potilastietojärjestelmän ongelmat aiheuttivat yhtymälle viime vuonna miljoonien eurojen ylimääräiset kustannukset. Kuva: Sami Kuusivirta

Tonttikauppa nostaa tulosta

Lahden viime vuoden tilinpäätöksestä on yhtymän menojen ylittymisestä huolimatta tulossa positiivinen. Ennusteen mukaan tilikauden tulos olisi 1,9 miljoonaa euroa, mikä on lähellä alkuperäistä talousarviota.

Vielä loppuvuodesta pelättiin, että kaupungin tulos painuisi yli yhdeksän miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tilannetta on kohentanut etenkin entisestä Starkin alueesta rakennusliike Hartelan kanssa solmittu tonttikauppa, jonka arvo oli 10,7 miljoonaa euroa.

– Kaupunkiympäristön palvelualueella oli muitakin eriä, jotka tulosta nostavat. On tietenkin hyvä, että budjetissa pysytään. Kun oli suuri yllättävä menoerä (yhtymä), oli myös tuottoja, Timonen toteaa.

Lue myös: Kuka hoitaisi hyvinvointiyhtymän kuntoon? "Edellinen hallitus amputoi raajoja, uusi yrittää paikata proteeseilla"
 

Kaupungin toimintakulut ovat alittumassa parilla miljoonalla eurolla. Vuosikate, joka voidaan käyttää investointien rahoittamiseen, on ennusteen mukaan 47,1 miljoonaa euroa. Investointitaso on tähän nähden noin kaksinkertainen, joten kaupunki joutuu ottamaan rutkasti lisää velkaa.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi