Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Bensakaupan erikoisuus Lahdessa: oikean tankkauspäivän valinnalla on voinut säästää 200 euroa vuodessa

Viisas tankkaaja on viime aikoina välttänyt keskiviikkoa. Tiistain hinta on ollut yleensä viikon halvin.

Markku Juhanila tankkasi keskustan Teboililla Lahdessa. Kuva: Kai Sinervo

Liikennepolttoaineiden hinnat ovat viime aikoina vaihdelleet mielenkiintoisesti Lahdessa.

Tarkkasilmäiset kansalaiset kiinnittivät jo viime vuoden puolella huomiota siihen, että hinnat saattoivat nousta tiistaista keskiviikkoon jopa lähes 10 prosenttia.

Parin viikon seuranta Teboilin jakeluasemalla Lahden Saimaankadulla antaa katetta puheille keskiviikkopiikistä.

Tiistaina 22. tammikuuta 95E-bensiini maksoi 1,349 euroa litralta. Keskiviikkona hinta nousi äkillisesti 1,479 euroon, siis 13 senttiä, laskeakseen torstaina 1,384 euroon.

Suhteellisen edullisen hinnan huomasi myös asiakas Markku Juhanila.

– Syksyllä hinta oli yli 1,50 euroa. Nyt taas alkaa kolmosella, hän sanoi katsottuaan hintataulun kiinnostavinta numeroa – sitä ensimmäistä pilkun jälkeen.

Juhanila ei ollut pannut merkille puolen viikon hintapiikkiä. Paikkakuntakohtainen vaihtelu on toki tuttua.

– Tankkaan välillä Heinolassa ja välillä Lahdessa. Hintaero on usein kymmenen senttiä litralta.

Reilu vuosi sitten se alkoi

Kuva: Anssi Hietamaa

Keskiviikon piikki ei ollut kertailmiö.

Edellisellä viikolla hinnannousu tiistaista keskiviikkoon oli TB:llä 11 senttiä ja hinnanlasku keskiviikosta torstaihin 7 senttiä.

TB ei ole ainoa. Isoja vaihteluja on nähty myös muilla asemilla koskien myös 98E5-bensiiniä ja dieselöljyä.

Sama ilmiö on nähty esimerkiksi Tampereella.

Esimerkkinä käytetyn ketjun Teboilin kenttäjohtaja Arto Ylönen ei ota "kunniaa" erikoisesta hinnoittelusta.

– Se alkoi reilu vuosi sitten. Taustalla ovat arvattavasti joidenkin kilpailijoiden markkinaosuustavoitteet, sanoo kenttäjohtaja Ylönen nimiä mainitsematta.

Bensiinikaupassa ykkönen on ABC, dieselöljyn myynnissä Neste. Myös ST1 kuuluu kärkinelikkoon.

Kauppiaat määräävät periaatteessa itse myyntihintansa, mutta liikkumavara jää usein pieneksi, sillä isot tukkutoimijat ovat kylmäasemineen myös suuria vähittäismyyjiä.

Pelin henki: toinen seuraa toista

Viime keskiviikon korotus bensa-asemalla Lahdessa. Tiistaina ja torstaina oli selvästi halvempaa. Kuva: Kalle Puttonen

Pelin henki on selvä. Kun yksi suurista laskee hintaa, muut seuraavat perässä, koska kukaan ei halua menettää asiakkaita. Polttoainekaupan katteet ovat ohuet, joten välillä hinta taas nousee.

– Alalla on normaalia, että korotukset ovat merkittävämpiä ja siitä hinnat laskevat paikallisen kilpailutilanteen mukaan. Ei meilläkään ole mitään yhtä hintaa, kuvaa Osuuskauppa Hämeenmaan ABC-ketjusta vastaava toimialajohtaja Jouni Viljanen.

Suuri, lähes kymmenen prosentin päivävaihtelu ei heijasta alan (alhaista) marginaalitasoa, katsoo johtaja Sam Holmberg Nesteeltä.

– Markkinoilla on hermostuneisuutta, hän päättelee.

Hermostuneisuus lisää hintavaihtelua, mutta Holmbergin mukaan muutokset eivät välttämättä noudata samaa päivä-, viikko- tai vuosirytmiä.

Yrityskortitko sen selittävät?

S-ryhmän ketju ABC on bensiinikaupan markkinajohtaja Suomessa. Kuva: Kalle Puttonen

Kallis keskiviikko ei ole tuttu Etelä-Pohjanmaan Lehtimäellä, jossa Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liiton SBL:n puheenjohtaja Juha Yli-Kesäniemi pyörittää Neste-ketjuun kuuluvaa asemaansa.

– Yksi selitys hinnan nousulle voi olla, että keskellä viikkoa liikkuu paljon autoja, jotka tankataan yrityskorteilla. Silloin ei hinnalla ole niin väliä. Omalla rahalla maksavia liikkuu enemmän viikonloppuisin, puheenjohtaja pohtii. Yritysautojen osuutta hän ei tiedä, mutta karkea arvio on "15–20 prosenttia polttoainemyynnistä valtakunnassa".

SEO:n toimitusjohtaja Arto Viljanen on Yli-Kesäniemen linjoilla: tankit täytetään loppuviikosta viikonlopun matkoja varten ja uutta mahtuu jälleen alkuviikolla. Kilpa kiristyy.

– Kauppiaat ja ketjut hakevat siinä "asemiaan", arvioi Viljanen, lahtelainen, jolle keskiviikkoilmiö on tuttu.

Johtaja Sam Holmberg Nesteeltä epäilee kuitenkin, ettei yrityskorteilla ole vaihtelussa isoa roolia. Vapaa autoetu on harvinaisempaa kuin ennen.

Dieselöljyn isot litrat menevät ammattiliikenteessä. Se ei liiku tarjousten perässä.

Oikean tankkauspäivän valinnalla jopa 200 euron säästö

Neste on suurin dieselöljyn vähittäismyynnissä. Kuva: Kalle Puttonen

Jos suuri ja säännöllinen hintavaihtelu jatkuu pitkään, kuluttajan kannattaa ottaa se huomioon tankkauspäivää valitessa.

Noin 20 000 kilometrin ajoilla ja seitsemän litraa sadalla kilometrillä kuluttaen, bensaa palaa 1 400 litraa vuodessa.

Puolentoista euron litrahinnalla se maksaa vuodessa reilut 2 000 euroa. Kymmenen prosenttia siitä, siis hyvän ja huonon tankkauspäivän ero, on 200 euroa.

Polttoaineet

Hintaromahdusta seurasi uusi nousu

Polttoainemarkkinoilla on viime kuukausina tapahtunut suuria muutoksia. Suurin niistä on ollut viime syksyn hintaromahdus.

Lokakuun puolivälistä jouluun bensiini halpeni maailmalla 40 prosenttia ja dieselöljy 32 prosenttia. Laskulle oli luonnollinen selitys: raakaöljy halpeni 37 prosenttia runsaassa kahdessa kuukaudessa.

Hinnat kääntyivät joulun jälkeen uudelleen nousuun.

Polttoaineiden kuluttajahintoihin vaikuttavat lähinnä bensiinin ja dieselöljyn maailmanmarkkinahinta, valuuttakurssit, verot sekä paikallinen kilpailutilanne.

Bensiinin maailmanmarkkinahinta on viime viikkoina vaihdellut noin kolmen prosentin haarukassa. Myös valuuttakurssit ovat olleet melko vakaat. Veromuutokset osuvat yleensä vuodenvaihteeseen.

Kuluttajahinnan vaihtelua selittävä paikallinen kilpailutilanne näkyy joskus hyvinkin selvästi. Lahden Ahtialassa aiempi Shell-asema siirtyi viime vuoden jälkipuolella ABC-ketjuun. Siitä seurasi hintakilpailua muun muassa läheisen Nesteen kanssa. Ahtialan suunnalla nautittiin pitkään edullisista polttoaineista, mutta nyttemmin tilanne on normalisoitunut.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi