Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

"En väitä, että olen keksinyt lihamukin, mutta…” – Burger Mafian Retsi muistaa hyvin piikin, jonka Sami Hedbergin käynti toi

Burger Mafian Reijo Henriksson on ruokkinut lahtelaisia ja muita kulkijoita 40 vuotta.

Reijo Henriksson tutustui ravintola-alaan jo alaikäisenä äitinsä omistamassa Laitabaarissa. Kuva: Juha Peurala

Alussa oli koppi, piirakat ja Retsi. Koppi tunnettiin Kärpäsenmäen grillinä. Nykyään kopin tilalla on 200-neliöinen myymälärakennus ja katolla lukee Burger Mafia.

– 1980-luvun lopulla kehitettiin meidän kahdelle grillille yhteinen markkinointinimi. Burger Mafia keksittiin vaimon ja veljen kanssa kostealla messureissulla aamuyöstä, kun itseluottamus oli huipussaan, yrittäjä Reijo “Retsi” Henriksson sanoo.

Henriksson ei ajautunut ravintola-alalle aivan sattumalta. Hänen äitinsä Eila Henriksson toimi Lahdessa kioski- ja baariyrittäjänä.

– Autoin alaikäisenä äitiä Laitabaarissa (myöhemmin Gremo). Se oli 1970-lukua. Keräsin pöydistä tyhjiä pulloja. Äidillä oli myös Aseman Herkku Vesijärvenkadulla. Kioskia hän piti Karjalankadulla, maauimalassa ja Mukkulan leirintäalueella.

Henriksson ehti työskennellä Keskon vaatetehtaalla Ilmarisentiellä ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

– Armeijan jälkeen halusin elämässä eteenpäin. Tartuin tilaisuuteen, kun Kärpäsenmäen kioski vapautui. Alku ei ollut helppo, mutta lähtihän se siitä. Onneksi kortteliralli oli silloin voimissaan. Autot olivat isoja amerikanrautoja ja niitä meillä kävi paljon.

Valikoimissa kymmeniä tuotteita

Vuonna 1986 Henriksson avasi yrityksen toisen toimipisteen Kivimaalle. Seuraavana vuonna Kärpäseen nousi uusi grillirakennus. Sisätilat Kärpäsen Burger Mafia sai laajennuksen myötä 1999.

Burger Mafian yrittäjä Reijo Henriksson kertoo, että myös grilliruuan suhteen suunta on kohti kevyempää syömistä. Kuva: Juha Peurala

Grillin ulkomuoto on muuttunut kovasti, mutta niin on ruokamuotikin.

– Kun aloitin, myynnissä oli perinteiset piirakat ja makkarat. Ranskalaisia saatiin myydä, kun kioski laskettiin katukeittiöksi, koska meillä oli juokseva vesi. Makkaraperunat oli suosittu annos.

1980-luvulla valikoimiin tuli pizza ja kebab, jotka ovat makkaraperunoiden tavoin listalla edelleen.

– Nyt tuotteita on useita kymmeniä, pelkästään hampurilaisia parikymmentä. Jos tv-kokki Jyrki Sukula näkisi, hän varmasti sanoisi, ettei kellään voi olla noin paljon tuotteita.

Suunta on kevyempään syömiseen.

– Asiakkaat sen lopulta päättävät, mitä tarjotaan. Nyt melkein kaikki annokset sisältävät vihreää, kun 1970-luvulla sitä ei ollut missään. Erityisruokavaliot huomioidaan. Löytyy kasvisannoksia sekä laktoosittomia ja gluteenittomia vaihtoehtoja.

Hedbergin Huuruhampurilainen yhä listoilla

Henriksson kehuu, että grillin kaikki annokset ovat henkilökunnan kehittämiä, paitsi yksi – Sami Hedbergin suunnittelema Grillit huurussa -hampurilainen.

Koomikko Hedberg kävi Grillit huurussa -sarjan kuvausryhmän kanssa Kivimaan Burger Mafiassa.

– Meilläkin näkyvyys tv:ssä lisäsi selvästi myyntiä. Ruuhkaa kesti kuukauden päivät. Huuruhampurilainen on edelleen myynnissä ja yhä sitä tilataan.

Kebab on ollut Burger Mafian valikoimissa vuodesta 1986. Valmistustekniikan Henrikssonille opetti Hämeenkadulla pientä bulgarialaisravintola Serdikaa pitänyt Dimiter Tschamurov.

– Ostin häneltä myös laitteet. Kebab alkoi tehdä kauppansa välittömästi. Osa asiakkaista halusi pelkkää lihaa. Sitä sitten tarjoiltiin lautasella ja mukissa. En väitä, että olen keksinyt lihamukin, mutta meiltä sitä sai vuonna 1986 molemmista toimipisteistä, Henriksson sanoo.

Burger Mafia tekee lahtelaisen perinneruoan kasslerista.

– Se putsataan, leikataan, marinoidaan ja pyöritetään vartaassa. Se on työläs homma, mutta asiakkaat ovat tykänneet.

Burger Mafian annokset ovat yhtä lukuunottamatta henkilökunnan kehittämiä. Annoksia on listalla useita kymmeniä. Kuva: Juha Peurala

Vuonna 1992 rosvo vei kassan

Pelkkää voittokulkua Henrikssonin yrittäminen ei ole ollut.

– Velat olivat suurimmillaan 1980-luvun lopulla, kun oli rakennettu kaksi uutta grillirakennusta. Silloin oltiin tiukilla, ja 1990-luvun lama tuntui meilläkin. Kun Lahdessa joka neljäs oli työtön, ei ruokatunnilla käyty entiseen tapaan. Muutenkin oli hiljaista. Tämä on työvoimavaltainen ala. Myyntiä pitäisi olla joka tunnille.

Kertaalleen grilli on ryöstetty.

Nupe ottaa kerroskokolihahampurilaisen tai perinteisen piirakan kahdella balkanilla. Yrittäjä Reijo Henriksson

– Se oli 1992. Rosvo oli odottamassa grillin sulkemista. Ei siinä fyysisiä vammoja tullut, mutta kassa lähti. Sen jälkeen tein vartiointiliikkeen kanssa sopimuksen, että tulevat käymään aina sulkemisaikaan, että työtekijät pääsevät turvallisesti kotiin.

Henriksson sanoo, ettei kadu ryhtymistään yrittäjäksi.

– Olen ihan tyytyväinen. Jossain asioissa olen onnistunut. Töitä saanut tehdä paljon, mutta lapset on kasvatettu ja talo maksettu.

Parasta grilliyrittäjyydessä on kuulemma se, että tapaa paljon erilaisia ihmisiä.

Ranskalaiset ovat olleet Burger Mafian valikoimissa pitkään. Aikanaan ranskalaisten myyminen onnustui, koska kioski laskettiin katukeittiöksi. Kuva: Juha Peurala

– Joistakin on vuosien saatossa tullut jopa kavereita. Vaikka perushomma pysyy samana, ihmiset tekevät päivistä erilaisia.

Ikävintä on pitkät työputket.

– Tämä on hyvin sitovaa hommaa. Jos on sairauslomia, työputki saattaa venyä. Se tuntuu joskus raskaalta, kun muutenkin tekee pitkää päivää.

Kuukauden kesälomaa yrittäjä ei pidä.

– Enkä kuukauden lomia muutenkaan. Viikko silloin, viikko tällöin. Yleensä työasioista irrottautumiseen riittää saunapuiden pilkkominen mökillä ja saunan lämmittäminen. Löylyissä järven rannalla mieli lepää.

Yrittäjä suunnittelee vähentävänsä työtaakkaansa.

– En todellakaan ole jäämässä pois, mutta annan enemmän vastuuta muille.

Asiakkaina Väyrynen ja Karpo

Burger Mafia täytti viime vuonna 40 vuotta. Perinteiset grillikioskit ovat katoavaa kansaperinnettä, mutta Henriksson näkee Burger Mafian tulevaisuuden valoisana.

– Meillä on työlleen omistautunut henkilökunta, hyvät tuotteet ja paljon kanta-asiakkaita. Vakiokävijöitä, jotka käyvät vähintään kerran viikossa, on kaikista ehkä 70 prosenttia. Kesällä käy enemmän ulkopaikkakuntalaisia.

Lue myös: 7 000 kaloria puhdasta mättöä - lahtelaisgrillin jättiläisannosta tultiin syömään Tampereelta ja Helsingistä asti
 

Julkkiksiakin on grillin luukulla nähty.

Paavo Väyryselle olen myynyt ja Hannu Karpolle. Paikallisia urheilijoita on käynyt Janne Ahosesta lähtien. Pasi Nurminen käy aina välillä. Nupe ottaa kerroskokolihahampurilaisen tai perinteisen piirakan kahdella balkanilla. Monet vakioasiakkaat tunnen niin hyvin, että pystyn tekemään setin valmiiksi, kun näen, että auto kaartaa pihaan, Reijo Henriksson sanoo.

Grilliyrittäjä

Reijo Henriksson

61-vuotias yrittäjä. Syntynyt Lahdessa.

Burger Mafia perustaja. Yritys on toiminut Lahdessa vuodesta 1978.

Naimisissa Eija Henriksson kanssa. Kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.

Asuu omakotitalossa Hollolan Kukkilassa.

Käynyt keskikoulun Hollolan Salpakankaalla.

Harrastaa sulkapalloa ja mökkeilyä Heinolassa Konniveden rannalla.

Burger Mafia työllistää 20 henkilöä kahdessa toimipisteessä.

Kivimaan Burger Mafian pyörittämisestä vastaa Peter Laitiainen.

Täydennä virkkeet

Yrittäjä jatkaa kuutta lausetta

Tärkeää minulle on perhe ja ystävät.

Jos en olisi yrittäjä, olisin ehkä poliisi.

Aamuyöllä grillissä on kuumat myyjät ja hilpeät asiakkaat.

Olen tyytyväinen itseeni hyvin harvoin.

Ärsyttävintä on pakkasaamut ja lumityöt.

Parasta Lahdessa on uskolliset vakkariasiakkaat ja Pelicans.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi