Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Ohittaako pahin lumimyräkkä Lahden? "On niin pienestä kiinni"

Lumentulo saattaa jäädä Lahdessa torstaina pelättyä vähäisemmäksi. Kuva: ESS Pertti Louhelainen

Suomeen saapuu keskiviikkona illalla voimakas matalapaine lännestä, ja lumipyry ja voimakas tuuli haittaavat monin paikoin torstain aamuliikennettä. Päijät-Hämeessä ajokelin ennustetaan muuttuvan jo yöllä lumipyryn vuoksi erittäin huonoksi.

Lahden seudun lumisadealue saavuttanee aamuyön tunteina, ennustaa päivystävä meteorologi Nina Karusto Ilmatieteen laitokselta.

– Aamukahdeksaan mennessä lunta kertyy ennusteen mukaan Lahdessa 5-9 senttiä. Tilanne ei siellä todennäköisesti ole yhtä paha kuin Uudellamaalla, Karusto sanoo.

Karuston mukaan ennustemalleissa on hieman eroja. Jos matalapaineen reitti siirtyy etelämmäksi, sateet voivat Lahden korkeudella jäädä vähäisemmiksi.

– Matalapaineen reitti on niin pienestä kiinni, mallit eivät sitä välttämättä pysty niin tarkkaan ennustamaan.

Myös huomisen lumisateen kesto Lahden seudulla on arvoitus. Näyttää kuitenkin siltä, että lunta tulee koko päivän.

– Lumikertymä voi torstai-iltana olla 10-20 senttiä. Lumentulo ehkä heikkenee illalla kello 20-21:n aikaan, joskin ennuste on tältä osin epävarma. Lunta voi tulla vielä perjantain puolellakin, kunnes sadealue väistyy.

Keskiviikkona aamupäivällä lunta oli Ilmatieteen laitoksen mittausasemalla Lahden Sopenkorvessa 35 ja Launeella 32 senttimetriä. Heinolassa lunta oli 34 senttiä.

Talvi ei ole ollut Lahdessa tähän mennessä mitenkään erityisen luminen. Vuonna 2011 Launeella mitattiin 15. tammikuuta lumensyvyydeksi 43 senttiä. Sen jälkeen lumimäärä on tammikuun puolivälissä vaihdellut 13:n ja 30:n sentin välillä.

Vuosikymmenen vähälumisin tammikuun puoliväli tilastoitiin vuonna 2014: lunta oli Launeella vain kolme senttiä.

Kari Anttinen
kari.anttinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi