Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Vasemmistoliiton listalta pudonnut lahtelaisvaltuutettu eduskuntavaaleihin valitsijayhdistyksen ehdokkaana

Seppo Korhonen on valitsijayhdistyksen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahtelainen kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen lähtee kevään eduskuntavaaleihin valitsijayhdistyksen ehdokkaana.

Korhosen ehdokkuuden tueksi perustettu valitsijayhdistys on kerännyt valtiollisissa vaaleissa tarvittavat sata kannattajanimeä. Valitsijayhdistys aikoo jatkaa nimien keruuta ehdokaslistojen sisäänjättöön eli maaliskuun alkuun saakka tavoitteenaan moninkertaistaa allekirjoittajien määrä.

Korhonen on eläkkeellä oleva kone- ja metallialan opettaja ja ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä päätti marraskuun lopulla erottaa hänet ryhmästä puolen vuoden määräajaksi. Perusteena oli vasemmistoliittoa vahingoittava kirjoittelu.

Korhonen oli alun perin mukana neljän ehdokkaan listalla, jonka vasemmistoliiton Lahden kunnallisjärjestö esitti piirihallituksen siunattavaksi. Korhonen oli saanut lahtelaiselta järjestöväeltä suurimman äänimäärän. Piirihallitus kuitenkin pudotti hänet ehdokkaiden joukosta. Päätöksestä suivaantunut Korhonen haukkui ehdokasasettelua farssiksi ja epäili, että hänet syrjäytettiin listalta vaalilain vastaisesti.

Korhosen asemaa vasemmistoliiton valtuustoryhmässä on määrä tarkastella uudelleen kesäkuussa.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi