Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lumituiskua ja liukkautta Päijät-Hämeeseen – lauhtuva sää tuo joulupäivälle haastavan ajokelin

Lumisade ja lauhtuva sää voi tehdä Päijät-Hämeessäkin tienpinnoista liukkaita. Kuva: Katja Luoma

Kireät pakkaset lauhtuvat joulupäivänä ja sää muuttuu sateiseksi. Päijät-Hämeessä sateet tulevat lumena.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Ari Mustalan mukaan lunta sataa joulupäivänä heti aamusta alkaen.

– Iltaa kohden sää selkenee, mutta myös illalla ja etenkin tapaninpäivän vastaisena yönä voi tulla lumikuuroja. Lunta tulee muutamasta sentistä viiteen senttiin. Joulupäivänä aamulla on pientä pakkasta, mutta iltapäivällä lämpötila nousee nollan tuntumaan, Mustala sanoo.

Tapaninpäiväksi sää selkenee ja tuuli on luoteesta.

– Joulun välipäivinä sää muuttuu selvästi aattoa lauhemmaksi ja ennen uudenvuoden aattoa Päijät-Hämeen yli kulkee kaksi sadealuetta. Sateet tulevat lumena, vaikka lämpötila pysyttelee nollan paikkeilla tai hieman pakkasen puolella. Joissakin paikoissa sateet saattavat tulla myös jäätävänä tihkuna.

Mustala varoittaa huonosta ajokelistä. Etenkin joulupäivänä nopeasti lauhtuva sää tekee tienpinnoista liukkaita.

Heidi Nikunen
heidi.nikunen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi