Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Salpausselän vettä pulloon, mutta miksi juuri Lahdessa?

Pullotusyritys H2O4u Finland yritti aiemmin asettua Hämeenkoskelle ja Hämeenlinnaan. Monien mutkien kautta kompastellut hanke näyttää olevan nyt tarpeeksi suuri ja sopivalla paikalla.

Tunnelmallisen Kellolanlähteen vettä ei ruvettu pullottamaan, sillä H2O4u Finlandin hanke kariutui viisi vuotta sitten Hämeenkoskella. Kuva: Kalle Puttonen

Vuosia valmisteltu vedenpullottamo näyttää toteutuvan Lahdessa.

Runsaan 20 miljoonan euron hankkeen rahoittaa singaporelainen sijoittaja Allan Poh.

Se mikä Lahdessa näyttää toteutuvan vuonna 2020 – Salpausselän pohjaveden suurimittainen pullottaminen ja vienti ulkomaille – ei toteutunut Hämeenkoskella eikä Hämeenlinnassa.

Allan Poh ja Ahti Junttila kohottivat vesimaljoja joulukuussa 2018, kun H2O4u Finlandin pullottamon rahoitus oli varmistunut Lahdessa. Kuva: Sami Lettojärvi

Salpausselkä tuottaa vettä

Hankkeita yhdistää Salpausselkä, jonka valtavat soramassat puristavat jatkuvasti hyvälaatuista pohjavettä lähteistä, joita Lahden seudullakin on nähtävissä kymmenittäin.

Vesi on tutkitusti erinomaista, minkä voi päivittäin todeta hanavettä nauttiessa – ja oikeaa luksusta, jota ei läheskään aina muisteta arvostaa. Valtaenemmistö maapallon ihmisistä on vailla kunnon juomavettä. Pullotetun veden markkinat ovat valtavat ja kasvavat.

Pullotushankkeita yhdistää myös osakeyhtiö H2O4u Finland. Yritys esiintyi Hämeenkosken ja Hämeenlinnan pullottamohankkeissa ja esiintyy nyt Lahdessa.

Kulttuuri- ja luontoarvot puntarissa

Hämeenkoskella kävi Juri Gagarin kertomassa, että vesibisneksen varsinainen omistaja on Samvel Karakhanian moskovalaisesta asianajotoimistosta.

Pullottamotontti Mieholantien ja Vanhatien risteyksessä oli liki Pellavaloukkua, joka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Arvokas kivi muistuttaa lähellä presidentti Juho Kusti Paasikiven syntymäpaikasta.

Kaavasta valitettiin. Pullottaja vetäytyi Hämeenkoskelta alkuvuodesta 2014.

Ehkä niin oli hyvä, sillä vesi oli tarkoitus ottaa valtatie 12:n takaa kauniista Kellolanlähteestä. Alueella on jo vedenottamo, ja laskelmien mukaan vettä olisi riittänyt, mutta alueen merkittävien luontoarvojen uhraaminen olisi voinut tahria puhtaan veden mainetta.

Ilkka Niemi pinnoitti syksyllä 2018 lattiaa Ice Age Waterin pullottamolla Heinolassa. Pullottamo on viime aikoina vienyt vettä muun muassa formulakisoihin ja tavoittelee muun muassa Pohjois-Amerikan markkinoita. Kuva: Jari Niemi

Hämeenlinna jäi rannalle

Mäkelän teollisuusalueelle Hämeenlinnaan kaavailtu hanke sai vauhtia, kun Hämeenkoski jäi kuvioista.

Hämeenlinnan kaupunki hyväksyi kaavan, HS-Vesi lupasi toimittaa vettä, mutta syksyyn 2015 mennessä tihkui tietoa, ettei hanke etene.

Siihen se jäikin – ehkä siksi, että Venäjän rupla romahti.

Polar Springin pullottamo kasvaa Asikkalan Urajärvellä. Yritys on viime vuosina investoinut uusiin pullotuslaitteisiin. Kuva: Sami Kuusivirta

Vetäjä vaihtui

Moskovalainen ei enää ollut mukana marraskuussa 2016, kun pullotusidea pulpahti pintaan Lahdessa. Myös Gagarin oli poissa.

Kasvot antoi monacolainen yksityissijoittaja Guy-Alain Mierczuk.

Lahden kaupunki myi tontin Kallio-Pietilänkadulta Hennalasta. Rakennuslupa myönnettiin ehdolla, että vähintään 4 000 kerrosneliömetrin rakennus tehdään vuoden 2019 loppuun mennessä. Jatkoaikaa myönnettäneen, sillä Hennalan pullottamoon luotetaan vankasti Lahdessa.

Äskeisessä tiedotustilaisuudessa olivat mukana kaupunginjohtaja Pekka Timonen ja poliittista valtaa edustava Lahti Aquan hallituksen puheenjohtaja Kari Lempinen (sd.).

Avosylin vastaan

Joka kunta ottaisi pullottamon mielihyvin. Työpaikat, palkka- ja verotulot ovat kullan arvoisia.

Lahti voitti, mutta miksi?

Lahden hanke on ainakin monin verroin suurempi kuin aiemmat yritykset.

Tuhannen kuution päivävauhti tarkoittaa 300–400 miljoonan litran vuosituotantoa. Edellytykset kannattavaan liiketoimintaan paranevat tuotantomäärän kasvaessa, kun kiinteiden kustannusten osuus supistuu.

Lahti saa vedestä teollisuusveden hinnan, reilun euron kuutiolta. Hyvän pulloveden markkinahinta Aasiassa voi olla 2–3 euroa litralta.

Veden hinta nousee pullossa lähes tähtitieteellisesti, mutta kulujakin kertyy.

Pullottamoon luvattu 20–30 työpaikkaa lämmittävät, vaikka määrä jää aiemmista arvioista selvästi. Lisänä ovat työt esimerkiksi kuljetuksissa ja kunnossapidossa.

Tärkeää on logistiikka. Vesi virtaa varmasti ja sujuvasti lähialueen vedenottamolta.

Ja kun tuotanto täyttää rekan joka tunti, kuljetusten pitää sujua. Hennalasta on kivenheitto Lahden uudelle ohitustielle.

Riittääkö vesi ja kuka vastaa?

Moni kysyy, riittääkö vesi. Tässä pitää luottaa asiantuntijoihin eli Lahti Aquaan. Riittää.

Kasvollinen omistaja Allan Poh on luvannut rahat.

Kysymyksiä riittää vielä, ja siksi H2O4u Finland -yhtiö saa raottaa savuverhoa, jonka suojissa hanketta on valmisteltu.

Milloin vaihtuvat kaupparekisteritietoihin yhtiön nykyiset päättäjät?

Tuorein omistustieto on vuodelta 2012. Ainoa omistaja on entinen kansanedustaja (sd.) Reijo Laitinen. Hän on pitkäaikaisia Jyväskylän kaupungin vaikuttajia ja toiminut myös alueellisen kehitysyhtiön hallituksen puheenjohtajana, mutta ei ole tyypillinen vesibisnesmies.

Uutta hallitusta, siis Allan Pohia ja Tarmo Pipattia, odotetaan. Tuorein tieto on tammikuulta 2018: mukana ovat monacolainen Mierczuk, joka äskettäisessä tiedotustilaisuudessa todetusti on jo ulkona. Puheenjohtaja on Jan Tersteeg Sveitisistä ja kolmas hallitusjäsen – varsinainen puhemies – on rakennusalan konkari Ahti Junttila Suomesta. Hän on myöntänyt viivästykset rekisteritiedoissa.

Hallituslistalta puuttuvat vielä rahoittaja Allan Poh ja rakennusalan vaikuttaja Tarmo Pipatti.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi